Yhteistyö perussuomalaisten kanssa oli mahdotonta, mutta jos rahaa tulee poliittisia murhia harrastavalta Saudi-Arabialta ja pakotteiden alla olevalta venäläiseltä oligarkilta, ei ole häiritseviä esteitä.
On nimittäin kyse arvoista.
Venäläisellä propagandasivustolla puhutaan ”lesbojen kasvattamasta Suomen johtajasta”.
Aivan. Siksi Suomi onkin puolustamisen arvoinen maa. Meillä ”lesbojen lapsesta” tai ”alepan kassasta” voi yhtälailla tulla mitä vain.
Toisin kuin toisenlaisissa yhteiskunnissa.
Pääministerin radiohiljaisuus aina näiden poikkeuksellisten kriisien edessä on huomattava.
Pitäkää vaan surkeana hallintoalamaisena, mutta en pysty ymmärtämään tätä. Julkisuudessa viihdytään muutoin, paitsi napakkaa johtajuutta vaativissa, haasteellisissa tilanteissa.
”Kukaan ei ole tehnyt perintönsä eteen yhtään mitään”.
Näille ihmisille voi olla uutinen, että esim. maatalousyrittäjien perilliset usein tekevät jopa vuosikymmenten ajan töitä perintönsä eteen.
Noin voi sanoa vain erittäin syvällä omassa todellisuudessaan elävä ihminen.
13-vuotiaan Milon ruumis löydettiin tänään Ruotsissa. Häntä oli ammuttu päähän ja heitetty metsään.
Kaksi viikkoa sitten kaksi 14-vuotiasta poikaa löydettiin surmattuina metsästä. Molempia on kidutettu ennen heidän kuolemaansa.
Lintukodosta tuli yksi Euroopan väkivaltaisin maa.
Hämmentävä tämän iltainen A-studio.
Tarkoituksena oli muistella edesmennyttä presidentti Ahtisaarta, mutta Tarja Halonen puhuu lähinnä vain itsestään ja omasta poliittisesta urastaan.
Useat lauseet alkoivat ”kun minä…”
Käsittämätöntä tilannetajuttomuutta.
Tiedän saavani tästä kakat päin nassua, mutta onko todella niin, että 6 vuotiaan (jonka identiteetin rakentaminen on täysin kesken) on aivan välttämätöntä saada päättää sukupuolestaan, kun ei kykene vielä päättämään edes sitä, mitä pukee ulos?
En tiedä teistä, mutta niin kauan kun pakollinen asepalvelus koskee vain miehiä, mulla ei olisi välttämättä kovin kesken pokkaa valittaa siitä, että turpoasiantuntijoissa on enemmän miehiä.
Ajatella, että kovinkin viisaat ihmiset kyselevät aivan tosissaan, mikä tässä kuvassa on pielessä.
Ensinnäkin: kuvilla on valtava voima tarinankerronnassa. Sanna esiintyy iloisena ja aurinkoisena, Riikka lähinnä kiukkuisena, joka eittämättä luo negatiivista mielikuvaa. 1/5
Alunperin minun piti jäädä sivuun kaikesta puoluepoliittisesta toiminnasta.
En onnistunut siinä järin menestyksekkäästi.
Valintani tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Olen päättänyt hakea perussuomalaisten jäsenyyttä.
Osa täällä antaa ymmärtää, että ”Risto” on saamaton ja haluton hoitamaan aikuisen velvoitteita.
Mites toi biologinen isä?
Hänhän on vallan lahjakkaasti delegoinut elatusvelvollisuuden täytäntöönpanon miehelle, joka ei ole lapsen isä.
Varsinainen aikuisen ilmentymä.
Näin juuri videon, jossa kolme poikaa pahoinpitelevät toisen nuoren pojan tämän ollessa yksin ja anellen ”ettei enää”.
Video oli raju, enkä jaa sitä asianosaisten ollessa alaikäisiä.
Mun sydän särkyi, ja oon suorastaan raivoissani. Me ollaan yhteiskuntana pahasti epäonnistuttu.
Puolustusministeri
@anttihakkanen
Ykkösaamussa: ”Suomen pitää nähdä maailma sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin haluaisimme sen olevan.”
Se on juuri näin.
Toivottavasti Saarikko on muistanut soittaa Putinille ja vaatia, ettei tämä tee nyt mitään hätiköityjä ratkaisuja. Onhan kepun puoluekokous kuitenkin vasta kesäkuussa.
Tiedättekö, mikä on muutes aika pirun rasittavaa.
Se, kun kokoomuslaisena ehdotan jotakin, ja saan vastalauseeksi esim, että kyllä Katainen on vastustanut tuota vuonna 2011.
Joo, meikä oli silloin 12v ja jopoilemassa tytsyjen kanssa koulun kentällä.
Joten en ota vastuulleni.
Olemme jo kuulleet, kuinka maalle muutetaan hakkaamaan vaimoa ja harrastamaan insestiä.
Nyt kuulimme myös, että maalle muutetaan työmatkakorvausten perässä tahallaan huonontamaan omaa tilannetta.
Ja vihreät miettii, miksi tavan tallaajalla on aika vähän syitä äänestää vihreitä.
Hakiessani poikaani päiväkodista, hän juoksee vielä antamaan ryhmän vakaopettajalle ison halin.
Ope ottaa lapseni syliin, rutistaa, silmät sulkien halaa lämpimästi ja sanoo lapselleni ”voi rakas!”
Voitte kuvitella, kuinka helppo on antaa lapsi tuollaisille ihmisille hoitoon ❤️
Yhtä paljon kuin mua surettaakin ukrainalaisten kärsimys, surettaa myös nuo lähinnä teini-ikäisiltä näyttävät venäläissotilaat, jotka itku silmässä soittavat äidilleen.
Venäläiset äidit eivät takuulla unohda, kuinka heidän poikiaan tuodaan ruumissäkeissä kotiin aivan turhaan.
Noniin, kakkatornado varmaan lähestyy meikäläistä, mutta casesta Afrikan tähti:
Miksi heti, jos joku sanoo jonkun asian x olevan ehdottomasti rasismia, heittäydymme selällemme anteeksi pyydellen emmekä edes mieti, onko asia aivan todellakin näin?
Tiedoksenne, että tulen blokkaamaan aivan jokaisen, joka tulee kertomaan, että mun olisi pitänyt tehdä abortti, niin ei tarvitsisi miettiä opintojen ja lapsen yhteensovittamista.
Mun lapsen elämä on aivan yhtä arvokas kuin jo opintonsa suorittaneiden vanhempien lapset.
Olen kysynyt tätä täällä sata kertaa, mutta kukaan ei ole osannut vastata.
Minkä ihmeen takia juuri he, joiden mielestä sukupuoli ei saa näytellä mitään roolia missään ikinä, tekevät ihan kaikesta sukupuolikysymyksen?
Mikä logiikka?
Sydän on palasina. Tultiin Seinäjoelle, ja poikani juoksee paikalle huutaen ”mennään ettimään paappa”. Aikansa hän etsi paappaa, kunnes totesi, ettei ole paappaa.
Ei ole enää ei.
Kohta näen hänet viimeisen kerran arkussa ja sitten saatellaan hänet kappeliin.
Raskas päivä.
Mitä v* Naisasialiitto Unioni?
Ongelma ei ole autoilla leikkivät pojat vaan tahot, jotka pyrkivät ties minkä nimissä puuttumaan lapsen oikeuteen leikkiä millä itse haluaa.
Onko oikein implikoida, että autoilla leikkivä poika on jotenkin vääränlainen, väliintuloa vaativa yksilö?
Ihonvärin, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, etnisyyden tai vaikkapa uskonnollisen vakaumuksenhan ei pitänyt näytellä mitään roolia.
Miksi siis yhtäkkiä valkoisuutta ja suomalaisuutta pitää hävetä?
Mä rakastan Suomea ja suomalaisuutta.
Mm. vihreiden entinen kansanedustaja
@satuhassi
tiedusteli esimieheltäni, mitä ”seurauksia” minulle koituu siitä, että ”vaikutan lähettäneen” epäasiallisen viestin toimittaja Rühlelle.
Jokainen voi käydä lukemassa, millaisesta viestinvaihdosta todellisuudessa oli kyse. 1/3
Surkein argumentti Nato-jäsenyyttä vastaan on, että ei pidä suututtaa Venäjää liittymällä Natoon.
A) Venäjä juuri hyökkäsi Naton ulkopuolella olevaan maahan.
B) Luottaako joku Putiniin niin paljon, että hän ei keksi lukuisia muita syitä ”suuttua” Suomelle, mikäli niin haluaa?
Ruotsin tilanne todella huolestuttaa. Lähes yhtä paljon huolestuttaa se, jos oikeustoimikelpoisten aikuisten väkivaltaista mellakointia puolustellaan sillä, että heitä on provosoitu.
Vapaassa yhteiskunnassa saa tehdä uskonnosta vaikka pilkkaa. Oli se hyvän maun mukaista tai ei.
Mun ei ole mitenkään vaikea hyväksyä sitä, ”ettet ole mies, jolla on tumma puku, kravatti ja vakava ilme”. Aivan se ja sama, mitä on päällä ja millainen ilme on naamalla.
Sitä kyllä on vaikea hyväksyä, että et kertakaikkiaan osaa johtaa tätä maata.
Ukrainan presidentti Zelenskyi on varmaan rohkein ja kansalleen lojaalein johtaja vähään aikaan.
Siinä on teille oikea johtaja, joka ei jätä kansaansa.
Nyt olen vakavissani sitä mieltä, että pääministerin pitää erota. Valehtelunsa on vaarantanut ihmisten henkiä ja terveyttä. Pahin kriisi sitten sotien, ja pääministeri katsoo oikeudekseen sumuttaa kansalaisia näin vakavalla asialla.
Ei jatkoon.
Se on muuten aina sillä tavalla, että tavallisen veronmaksajan tulisi olla valmis tinkimään omasta elintasostaan, mutta valtio ei missään kohtaa ole valmis haravoimaan omia menojaan ja tinkimään suomalaisten hyvinvoinnin kannalta täysin toissijaisista menokohteista.
Kaikensorttisia erimielisyyksiä varmaan meilläkin ollut, mutta pakkohan se on todeta, että tänä maailmanaikana
@Dimmu141
on yksi Suomitwitterin helmiä ja tekee hiton arvokasta duunia kaikkien meidän informoimiseksi - reaaliajassa ja täysin korvauksetta.
Kiitos Dimmu.
Kaikenlaista postia mäkin oon saanut, mutta tämä oli jo omaa luokkaansa. Mitä jos kuitenkin ihan kritisoitaisiin itse asiaa ja tällaiset kuolema- ja väkivaltauhittelut jätettäisiin pois?
Olen nuori, 22-vuotias ja vielä nainenkin. Punavihreät ovat useinkin arvostelleet ja kritisoineet minua kovinkin sanakääntein.
Pakko johtua siitä, että olen nuori ja nainen. Ei ole muita vaihtoehtoja, koska sanoin ja päätin nyt niin. Ettäs tiedätte jatkoa ajatellen.
Olen itsekin kovin sanakääntein kritisoinut Marinia, mutta tämä kassaneitiparjailu menee iljettäväksi.
Suomi on niin käsittämättömän upea, koska meillä myös ”kassaneidistä” voi tulla maisteri ja pääministeri. Meillä voi edetä, taustaan katsomatta. Miksi yritätte viestiä muuta?
Katsoin arviolta n. 15-vuotiaan tytön TikTok -videon kommentteja. Mun sisäelimet vaihtoi paikkaa.
”Ruma, läski, huora, tapa ittes…”
Tällaista on meidän lasten elämä someaikana. Kiusaaminen on mahdollista 24/7, hirveän armeijan voimin.
”Maher ennustaa, että muslimeita on Suomessa pian viisinkertaisesti kantaväestöön verrattuna”.
Maher siis levittää äärioikeistolaista salaliittoteoriaa väestönvaihdosta.
Syy pitkään twitter-hiljaisuuteen on mullistanut koko elämäni.
Rakas poikamme näki päivänvalon 10.5.2021. 💙
Täällä ollaan kotiutuneena, mutta niin rakkauden sokaisemassa vauvakuplassa, ettei politiikka ole just nyt mahtunut päiväjärjestykseen. 💙
Aion vaan nauttia nyt.
@annakontula
@PekkaFool
@lauri_linden
Törkeä kommentti. Termin ”vinkuminen” käyttö on ylimielistä ja halventavaa. Miksi mielestäsi on lapsen edun mukaista se, että isyyttä ei korjata, kun biologinen isä on tiedossa? Pyrkimyksenä kait on, että juridinen isyys vastaa myös biologista isyyttä.
Ai että mä oon kyllästynyt tähän, että aina vedetään hihasta ihmisoikeuskortti.
Laiton maahantulo ja asettuminen elämään kyseisen valtion kansalaisten verovaroilla ei voi olla ihmisoikeus.
Nato-jäsenyyden vastustaminen sillä perusteella, ettei provosoida Venäjää, on kestämätön.
Venäjä voi saada syyn provosoitua aivan mistä kulloinkin huvittaa. Lista on loputon.
Aiotteko aina siis kuuliaisesti suostua Putinin vaateisiin, jotta ei provosoida ketään?
Muistaahan
@AinoTuominen
käydä myös kasvissyöjille ja absolutisteille muistuttamassa, että teillä on sama elämäntapa kuin Hitlerillä?
Ai niin, aika moni hirmuteko on alkanut vihanlietsonnalla ja kiusaamisella. Ainolla on sama harrastus. Mikäs siinä. Huvinsa kullakin.
Musta on mielenkiintoista, miten moni suorastaan innostui varmuudella väittämään ehdokas Zyskowiczin päälle hyökänneen ihmisen olleen äärioikeistolainen, samalla epäsuorasti vetäen syyllisyyttä oikeistopuolueiden niskaan.
Mutta, kun paljastuikin, että näin ei ole…
Tämä ei ole vain hyökkäys edustaja Partasta kohtaan, vaan suora hyökkäys demokratiaa kohtaan.
Jokaisen edustajan ääni painaa yhtä paljon, eduskuntavuosista riippumatta. Kansalaiset valitsevat, keiden haluavat olevan äänessä.
Malliesimerkki työpaikkakiusaamisesta.
Tässä ed. Kiuru viittaa ed.
@KaroliinaParta1
puheeseen. Ilmeisesti ed. Kiurun mielestä ensimmäisen kauden kansanedustajien olisi syytä olla täysistunnossa suu supussa, kun kokemusta on vasta vuosi.
#sdp
”Pelokkaat nuoret kantavat siksi aseita ja turvautuvat helposti väkivaltaan”.
Pelokkaat nuoret eivät ammu ventovieraita perheenisiä lastensa eteen kuin teloittajat.
He ovat vaarallisia rikollisia. Eivät vain pelokkaita nuoria.
Wokeisto on ollut nähdäkseni melko hiljaa nostettaessa esiin Ebrahimin DJ-keikan, jossa tätä n-sanaa viljellään tuon tuostakin.
Koska he hiljaisesti hyväksyvät sen, sillä sanoja on värillinen ihminen.
Eli kontekstilla on väliä.
Te todistitte Valtaojan pointin.
God natt.
Ensin pääministeri julistaa, ettei Natoon liitytä hänen vahtivuorollaan.
Sitten hän kertoo, kuinka Venäjän toimilla ei ole vaikutusta Suomen Nato-jäsenyyden harkintaan.
Sillä lailla. Olemme hyvissä käsissä.
#jesustakethewheel
Kuinka muuten voi ylipäätään olla mahdollista, että valtakunnansyyttäjä voi härskisti esittää suoranaisia valheita vastaajan sanomisista ja moinen sivuutetaan lähinnä olankohautuksella?
Tämä maa pysähtyisi välittömästi, jos ammatillisen koulutuksen saaneet laittaisivat rukkaset naulaan.
Kannattaisi muistaa se silloinkin, kun on kiire paremmuudentunnoissaan halveerata muita ihmisiä.
Ammatillinen koulutus ansaitsee kunnianpalautuksen.
Persut ovat kyllä aikuisillekin etupäässä "kävin amiksen ja itsetunto on huono" -puolue. Tästähän oli taannoin oikein tutkittua dataa. (Siis amiksesta, ei itsetunnosta.) 2/x
Olen nyt kuullut, kuinka aseita ei kannata viedä Ukrainaan siksi, että venäläiset eivät tykkää siitä ja päätös voisi vaarantaa Suomen turvallisuuden.
Pitkälti samojen ihmisten mielestä Natoon ei tule liittyä, koska Venäjä ei ole uhka Suomelle.
Ahaa.
Kakkaa on tullut tupaan joka kerta, kun olen sanonut, että mielestäni Marin on yksiselitteisesti epäonnistunut johtajana.
Sanonpa siis sen silti.
Hänen viestintää katsoessa voisi luulla, että SDP on oppositiossa.
Ei mitään selkärankaa seistä omien päätöstensä takana.
Jussi Halla-aho taistelee pääsystä presidentinvaalien toiselle kierrokselle vain kahden prosenttiyksikön päässä Pekka Haavistosta. Ehdokas, jolla ei pitänyt olla ”mitään mahdollisuuksia”.
Muistakaahan kaikki käydä uurnilla!
#jussi2024
On nähdäkseni aivan tarpeetonta vinoilla täällä siitä, kuinka Raatteen tiellä taistellut 44. divisioona koostui ukrainalaisista.
Ukraina oli osa Neuvostoliittoa.
Uskallan väittää, ettei itsenäinen Ukraina koskaan olisi löytänyt syytä tai halua taistella suomalaisia vastaan.
Nyt, kun tuli ilmi, ettei pääministeri suinkaan ollut lomalla elokuun ensimmäisenä viikonloppuna JA että siellä kyllä käyttäydytty moraalisesti kyseenalaisesti niin olen kyllä kiinnostunut näkemään, miten vannoutuneimmat Marin-fanit tän kääntää.
Setämiesten syy?
Otaksuin, että uimapukupakko koskee myös miehiä.
Vakavasti sanottuna, suomalaisen naisen aseman vertaaminen etenkään uimapukupakon kautta Iranin sorrettuihin naisiin on törkeää.
Kaikki on näköjään pakko kääntää edes epäsuorasti itseensä, kuinka minäkin olen sorrettu.
Juttelin työttömäksi jääneen ystäväni kanssa, jolle tarjottiin uutta työtä. Palkasta olisi jäänyt muutama sata euroa enemmän käteen kuin mitä tukien kanssa. Tuostakin rahasta iso siivu menisi työmatkoihin.
Järjestelmässä on iso vika, ei ihmisissä.
#ty
öllisyys
@keronen
Hei, kaikki osapuolet ovat opiskelijoitamme. Olemme järjestämässä kriisi- ja keskusteluapua kaikille osapuolille. Emme pysty aina näkemään, miltä yhteiskunnan käytännöt ja rakenteet tuntuvat niistä ihmisistä, jotka joutuvat arjessaan kokemaan rasismia.
No nyt
Miko Bergbom vetää uskomattoman kovan puheen SAK:n huutaessa
- Hyvinvointivaltio pelastetaan vain uudistuksilla, työntekijä on palkkansa ansainnut ja on painava syy sille, että jokainen menee töihin
Erittäin iso katselusuositus 👇
#STOPnyt
#PainavaSyy
”Kenenkään ei pitäisi tehdä lakon alaisia töitä”. Ei Lidl ole lakossa ja eivätkä työt ole lakossa.
PAM on siis tyrmistynyt siitä, että työhalukkaille tarjotaan töitä.
Jokainen voi itse tehdä tästä tyrmistyksestä jos jonkinlaisia johtopäätöksiä.
Tänään me suuntaamme Lidliin.
Lidl pyrkii murtamaan laillista lakkoa - yritys etsii parasta aikaa myymälätyöntekijöitä varastoihin lakon ajaksi. PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne on tyrmistynyt Lidlin pyrkimyksistä.
Lue lisää uutisesta PAMin sivuilta.👇
#PainavaSyy
Osa ihmisistä näyttää kuvittelevan, että rekrytointi on niin hauskaa ja halpaa, että työnantajat mielellään ihan vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta haluaisivat irtisanoa hyviä ja tunnollisia työntekijöitään.
Jos oikein tulkitsin, Purra luopuu hallintovaliokunnan pj:n paikasta siksi, ettei pysty repeämään kaikkiin paikkoihin niin, että työn jälki pysyy halutun kaltaisena.
Ja jotkut vinoilevat hänelle tästä.
Mä taas arvostan niitä, jotka tunnistaa jaksamisensa rajat.
Tämä palautteena tähän drag kid -keskusteluun.
Tässä viestissä esiintyy - ehkä vahingossa - avainsana, aikuinen.
Aikuisena lapseni päättää itse, missä kinkereissä mielii esiintyä ja miten.
Lapsena hän ei hetkuta lannettaan takapuoli paljaana patsastelevien miesten seurassa.
Pohdintaa casesta
@HenriAlen
.
Kertakaikkiaan hävytöntä, millaista kieltä vasemmistolaiset ovat nyt käyttäneet ”julkkiskokista, jonka tulisi nauttia autostaan ja pitää suunsa kiinni, joka etuoikeutettuna ei ole hyvä puhemies ravintola-alan ahdingolle”.
Anteeksi nyt. 1/9
Miltähän tuntuu tämä ”hiljaa mokoma etuoikeutettu” -retoriikka sellaisesta ihmisestä, joka on ollut tässä elämässä lapsuudestaan saakka ihan kaikkea muuta kuin etuoikeutettu, mutta jonka oletetaan olevan sitä, koska on valkoinen?
Selittäkää nyt ihmeessä "mitään tajuamattomalle nuorelle tyttöselle":
Miksi, jos kirjoitan twiitin, joka herättää jossakussa närää, koette tarpeen tulla yksityisviestillä arvostelemaan mun ulkonäköä, ikää, ja muita asiaan liittymättömiä seikkoja ja huorittelemaan?
#vaintwitter
Pelkäsin koko ajan, että Nato-optio on pelkkää silmänlumetta.
Viimeistään nyt, kun puolustusministerimme toteaa, ettei edes sotatila Euroopassa luo syytä lunastaa optiota, olen tästä entistä vakuuttuneempi.
Katsoin tässä yöpalaksi kohutun Sannikan jakson.
Olkoonkin niin, että olen öyhö itsekin, mutta todellakin olen samaa mieltä, kuin Esko Valtaoja.
Vaimentamisella, ulossulkemisella tai puheoikeuksien jakamisella ihonvärin perusteella ei saavuteta mitään hyvää.
Hyvää yötä.
Suomen poliisijärjestöjen liiton mukaan jopa 95% katujengien jäsenistä on maahanmuuttajataustaisia.
Suomi on kaatanut satoja miljoonia euroja kotouttamistoimenpiteisiin, ja silti tulokset ovat tällaiset.
Nyt katujengit järjestäytyvät ja ovat uhka myös vankiloissa.
Milloin myönnetään, että Suomi on tehnyt vakavan virheen humanitäärisen maahanmuuton vastaanottamisessa ja lähdetään hakemaan ratkaisuja?
Marinin puolustelijat vetoavat siihen, että ei olla suoraan käsketty testiin ja pysymään kotona, THL vain suosittelee sitä.
Onko pääministeri mielestänne ekaluokkalainen, jolle täytyy kädestä pitäen neuvoa toimintaohjeet, kun vielä oma harkintakyky ei pelaa toivotulla tavalla?
Joku kaupassaolija oli tänään tunnistanut mut somesta ja päättikin lähestyä mua viestitse.
Siis kertoakseen, että mulla oli yllättävän epäsiisti olemus (olin kaupassa remonttivaatteissa). Myös kysyäkseen, olenko aina yhtä oksettavan epäsiisti.
Oli pakko vastata, että joo. Olen.
Musta on ollut suorastaan vastenmielistä lukea ja kuulla, että ihmiset vertaa erittäin etuoikeutetussa ja korkeassa asemassa olevaa ihmistä koulukiusattuun.
Pidittekö te Vanhasta ja Sipilääkin raasuina uhreina, kun heitä riepoteltiin mediassa?
Mikä hitto ihan oikeasti saa läntisen sivistysvaltion kasvatin ostamaan varauksetta kaiken Venäjän propagandan ja toimimaan kuten maanpetturi venäläisten sätkynukkena?
Olen kuullut videosta, jossa noin yksivuotias lapsi joutuu raiskauksen kohteeksi venäläisen sotilaan toimesta.
Mulla on liki yksivuotias lapsi kotona. En pysty, en halua, enkä kykene videota katsomaan.
Palakoon helvetissä tuo ihmishirviö, joka kykenee pientä lasta satuttaa 💔
Sain tänään vuoden huonoin äiti -tittelin. Meidän takapihalla operoi kaivureita ja traktoreita. Poikaa päiväkotiin vietäessä laitoin koko autolle siirtymisen ajaksi pipon hänen silmille, ettei hän näe mitään ja juoksin täysiä.
Taaperoiden vanhemmat tietää, miksi.
Jos jotain tehdään ”miesten kesken”, se on automaattisesti negatiivinen asia.
Jos jotain tehdään ”naisten kesken”, silloin rikotaan lasikattoja ja all female panel on osoitus oikeansuuntaisesta kehityksestä.
Seksistiset asenteet voitaisiin jättää jo johkin menneisyyteen.
Tärkeitä taustoittavia juttuja tällaiset: historiallisen kovat, erityisesti opiskelijoihin, lapsiin, vammaisiin ja eläkeläisiin kohdistuvat säästöt syntyivät miesten kesken.Sosiaalihuollosta vastaavalle ministerillekin vielä epäselvää, mistä rahaa lähtee.
Ekaksi sanotaan, että Hesarin jne tulee pyytää rivakasti anteeksi, kun väittivät jutuissaan sanaa ”jauhojengi” käytetyn.
Sitten, kun paljastuu, että sanaa todella käytettiin, sanotaan, ettei yhdellä sanalla nyt herranjumala ole mitään väliä.
Aijaa.
Perussuomalaisten pelko on ilmiönä tosi.
Ihmiset kuvittelevat, että lyömällä sosiaalinen paine niskaan, ihmiset eivät uskalla äänestää PS tai kertoa julkisesti kannattavansa heitä.
Heidät leimataan typeryksiksi, rasisteiksi ja äärioikeistolaisiksi.
Kiintoisaa, miten vasemmistolaiset julistaa, ettei miljonäärejä mihinkään, heitä ei tarvita ja mielellään verottavat heitä niin, että ”sattuu”.
Sitten, kun miljonääri lähtee Suomesta ja kuskaa hedelmänsä sinne, missä on suotuisa ilmapiiri, alkaa poru.
Eihän heitä edes tarvittu?
Arvoisa pääministeri Marin, milloin tulee se päivä, että koet pääministerinä, että sinäkin vastaisit joskus jostain? Milloin tulee se päivä, ettei vika ole aina jonkun muun?
Taputatte itseänne olkaan ja heitätte virkamiehen bussin alle. On taas suoraselkäistä.
Käsitykseni on, että
@THLorg
on asiantuntijaorganisaatio ja THL:n näkemyksen maskisuosituksesta ovat muodostaneet asiasta vastaavat asiantuntijat ja virkamiehet. Tämä kanta on hallitukselle esitelty THL:n kantana. Onko hallitukselle esitelty asia virheellisesti
@mapetti
?
Muutama ihminen on tänään tullut kertomaan, että tämä ei ole mikään mammablogi ja että puhun liikaa äitiydestä ja lapsesta, ketään ei kiinnosta.
Jos ei kiinnosta, voi hiljentää, blokata tai lopettaa seuraamisen. Lapsi on mun elämäni valo ja puhun hänestä mielelläni jatkossakin.
Sinänsä kohtuu hauskaa seurata, kun natsijahdin aloittaneet tahot ja ties sun missä kaksoisviestintää nähneet henkilöt hengittävät nyt paperipussiin, kun hiukan vitsillä tölväisee samalla tyylillä.
Jatkakaa. 🍿
Huh. Luinpa tuossa juuri keskustelun, jossa sanottiin, ettei äiti + lapsi muodosta vielä perhettä.
Toivottavasti tuo ei ole yleinen ajattelumalli. Kyllä mun lapsellani on perhe, minut. Eikö perheen tee juuri side ja rakkaus, eikä niinkään päänuppien lukumäärä?
Outoa.
Voisiko joku nyt sitten linkata, missä ne kuuluisat ”oikeistosedät” nyt valittavat Marinin lomasta tai asuvalinnasta?
Mä en ole nähnyt yhtäkään twiittiä noista. Sen sijaan vastaan tulee jatkuvasti paheksuvia twiittejä ilmiöstä, jota ei ilmeisesti edes ole olemassa.
Olen huolestunut sananvapauden tilasta, mikäli henkilön pääsyä viihdeohjelmaan halutaan rajoittaa hänen mielipiteensä vuoksi.
Ketkä siis jatkossa saavat osallistua kyseisiin formaatteihin? He, joiden mielipide vastaa eliitin näkemyksiä?
Milloin suomalaisista tuli tällaisia? 1/9
Moni täällä kertoo, kuinka ei saa unohtaa Natoon liittymisen huonoja puolia.
Mielelläni nyt kuulisin niitä huonoja puolia, jotka tosiaan ovat niin huonoja, että painavat enemmän kuin vaakakupin toisessa päässä oleva fakta, ettei yhteenkään Nato-maahan ole koskaan hyökätty.
Oon oikeasti vitun vihainen.
Anteeksi voimasana, mutta miten voi olla, että täällä itseään sivistyneinä pitävät aikuiset ihmiset kiusaavat yksittäistä lukiolaista jopa ulkonäköä pilkaten?
Ja joku vielä ihmettelee, miksei nuoret lähde politiikkaan.
Katsokaa peiliin ja hävetkää.