Yhteiskunnallisen yrityksen tj. Missiona ekologinen kestävyys, sosiaalinen vastuullisuus sekä taiteiden, kulttuurin, mielen ja pienyrittäjyyden hyvinvointi.
Kaikki Putinin oligarkkikavereiden Suomessa sijaitseva omaisuus pitäisi takavarikoida. Hartwall Arena. Kiinteistöt. Rakennukset. Maa-alueet. Osakkeet. Irtaimistot. Kulkuneuvot. Valuuttavarat. Kaikki.
On kyllä moraalisesti todella selkärangatonta edes pohtia, pitäisikö meidän NATO-maana puolustaa Baltian maita, jos niihin hyökättäisiin. Totta kai pitäisi! Ja niin pitäisi ilman NATO-jäsenyyttäkin. Emme voi vain yrittää pysyä maailmasta irrallaan ja poimia rusinoita pullasta.
Et voi johdonmukaisesti samaan aikaan peräänkuuluttaa Talvisodan henkeä, vannoa rationaalisuuden sekä järjen nimiin ja romahtaa henkisesti, jos jossain tarjotaan vain kasvisruokaa.
Jos polttoaineet hieman kallistuvat, hypermarketvalikoimat hieman supistuvat ja huonelämpötilat hieman laskevat, emme ole vielä kriisissä. Sotien ja ilmastonmuutoksen runtelemilla alueilla sen sijaan ollaan. Lopeta siis ruikutus ja auta vaikka ukrainalaisia tai bangladeshilaisia.
Mitä, jos me vahingossa suojelemme luontoa liikaa, minkä seurauksena luonto on paremmassa kunnossa kuin eloonjäämisemme edellyttäisi ja meiltä jää osa rahallisista tuotoista saamatta?
Miettikääpä. Alkuvuodesta 2021 Helsingin kokoomuksella oli mahdollisuus saada valovoimainen Kirsi Piha palaamaan puoluepolitiikkaan ja suoraan heidän kuntavaalikampanjansa keulakuvaksi. Samaan aikaan he ilmeisesti jo tiesivät Wille Rydmaniin kohdistuneista syytöksistä. 1/2
Metsästäjät ovat tänä(kin) vuonna tappaneet Suomessa enemmän sekä ihmisiä että eläimiä kuin sudet, karhut ja ilvekset yhteensä.
#suhteellisuudentaju
#luontosuhde
Pyydän kaikkia Suomen kansanedustajia nyt viimein puuttumaan voimakkaasti joukossanne olevan maanpetturin toimintaan. Näiltä Kremlin disinformaatikoilta ja tukijoiltaan pitää viedä kaikki näkyvyys ja toimintamahdollisuudet vielä hyvän sään aikana. Ano, Bäckman jne.
Meilläkin olisi ollut mahdollisuus panostaa halpaan venäläiseen maakaasuun, kuten Länsi-, Keski- ja Itä-Euroopassa tehtiin, mutta sen sijaan päätimme lähteä kiilusilmäisen fanaattiseen viherilmastohumppaan ja tässä sitä nyt ollaan...
Olen aiemmin kritisoinut
@elokapina
'a katujen tukkimisesta, vaikka heidän huolensa jaankin. Mutta en kritisoi enää. Hitot kukaan kuuntelisi heitä, jos eivät tukkisi teitä! Suurta yleisöä eivät kiinnosta tavanomaiset mielenosoitukset. Pitää olla massiivista tai disruptiivista.
Ihmeellistä, että tämäkin pitää sanoa ääneen, mutta minä ainakin kaipaan kuratoitua ja tutkittua tietoa asiantuntijoilta ja journalisteilta. Itse en ehdi syventyä kaikkeen olennaiseen. Mis- ja disinformaatio pitää selkeästi liputtaa pois eikä sallia "tasapuolisuuden" nimissä.
On totta, että pelastamalla yksi lapsi ei pelasteta kaikkia maailman lapsia tai ratkaista kaikkia maailman ongelmia. Mutta se, joka tämän lapsen pelastaa, tekee valtavasti enemmän hyvää kuin se, joka vain keskittyy viisastelemaan "hyvesignaloinnista" eikä tee mitään rakentavaa.
Kumpi olisit mieluummin, superrikas yhteiskunnassa, jossa joudut asumaan muurien takana, vai tavanomaisemmin hyvin toimeentuleva yhteiskunnassa, jossa voit vaikka jättää ovesi lukitsematta? Panostatko siis mieluummin rahalliseen pääomaan vai luottamuspääomaan?
TÄMÄ!
👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼👇🏼
"Minusta olisi tärkeää, että poliitikot selkeästi indikoivat, että fossiiliset polttoaineet eivät tule enää koskaan olemaan halpoja."
☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼☝🏼
Väite, että Suomessa metsät kasvavat nopeammin kuin niitä ehditään hakata, on vaarallinen myytti. Tosiasiassa tuhoamme metsiämme kestämättömällä tahdilla ja maankäyttösektorimme on muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi.
Pääministeri
@MarinSanna
antoi juuri ymmärtää, ettei Suomen NATO-jäsenyys olisi nyt ajankohtainen, koska "meihin ei kohdistu akuuttia uhkaa". Eikös sitä jäsenyyttä kannattaisi nimenomaan hakea, kun uhka ei vielä ole akuutti?
Silti lopputulos oli, että Rydmanin ja hänen tukijoidensa annettiin savustaa Piha ulos ja case Rydman jäi muutenkin hoitamatta tyylikkäästi puolueen sisällä. Nyt sitten ollaan tässä. Hienosti. 2/2
Väännetään rautalangasta: Molemmilla on yhtäläinen oikeus osoittaa mieltään, mutta hyvin organisoidusti tiellä istuvat nuoret ja kännissä toimittajien kimppuun käyvät huligaanit ovat kaukana toisistaan legitimiteetiltään. Poliisin ja poliitikkojen soisi ymmärtävän tämän. 2/2
Kepu on tekemässä suomalaisille karjankasvattajille saman, minkä se on tehnyt turve- ja turkistuottajille: uskottelee, että kaikki voi jatkua, kuten ennenkin, vaikka alat tulevat vääjäämättömästi kokemaan massiivisen rakennemuutoksen. Tarvitaan siirtymätukea, ei valheita!
Helsingissä ylpeillään yhdellä maan alhaisimmista kuntaveroprosenteista samalla, kun esim. kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijöillä on aivan naurettavan pienet palkat alueen kustannustasoon suhteutettuna, henkilöstöstä on pulaa ja ryhmäkoot kasvavat. Jokin ei nyt täsmää... 🤔
Miksi autoilijat haittasivat tänään liikennettä Helsingin keskustassa? Mikseivät he tehneet jotain hyödyllisempää, kuten auttaneet saudeja poraamaan öljyä ja näin laskemaan polttoaineiden hintoja?
#torviprotesti
Teille väitetään, että alati paheneva energiakriisi ja inflaatio olisivat vihreän siirtymän ja "kiilusilmäisen environmentalismin" vika. Tämä on karkea vale! Tosiasiassa olemme monen kriisin ristipaineessa juuri siksi, että emme ole tehneet vihreää siirtymää ajoissa.
Meitä ja etenkin johtajiamme ohjailee näkymättömien liskoihmisten maailmanhallitus. Haluan argumentteja, en pöyristelyä. Jos siis väitteeni ei mielestänne pidä paikkaansa, FALSIFIOIKAA!
On yhdentekevää jos joku moittii minun levittävän roskaa,ellei hän osaa perustella väitettään. Haluan argumentteja, en pöyristelyä. Tämä on keino pyytää faktoja. Jos tässä karmivassa tekstissä on asiavirheitä,tehkää kaikille palvelus: FALSIFIOIKAA.
@THLorg
Kokoomuslaiset, kysykää itseltänne seuraavaa: olisitteko valmiita kuulumaan puolueeseen tai äänestämään puoluetta, joka tekee yhteistyötä äärioikeiston kanssa? Sinimusta tuuli puhaltaa nyt kalseana, mutta vielä ehditte valita toisin.
Täysi tuki tälle tempaukselle! 💚 Toistan jo aiemminkin ilmaisemani kannan: Suomi ei tarvitse nykymuotoista KFC:iä ruokakulttuurinsa tai -markkinaansa. Kyseessä on menneiden aikojen ruokabisnes, joka ei sovi etenkään ekokriisien riivaamaan aikaamme.
Ai että meitä "urheilu ja politiikka tulee pitää erossa toisistaan" -faneja hemmotellaan vuonna 2022! 😋 Ensin talviolympialaiset Kiinassa, sitten UCL-finaali Venäjällä ja vielä kirsikkana kakun päällä jalkapallon MM-kisat Qatarissa. 🌠
#blessed
En olisi halunnut kommentoida
#ConvoyFinland2022
:tä laisinkaan. Osoittakoon mieltään, mikäs siinä. Heillä on siihen täysi oikeus. Mutta kommentoimaan pakottaa se vähä-älyinen kaksinaismoralismi, jota moni vaikuttaja manifestoi yhteismitallistaessaan Elokapinan ja Convoyn 🤦🏼♂️ 1/2
Häiritseekö teitä muita se, kun
@niinisto
käy eri foorumeilla varoittelemassa Ukrainan sodan eskalaatiosta ja ydinsodasta, mutta ei kuitenkaan suoraan kerro, mihin konkreettisiin toimiin tämän huolen pitäisi johtaa? 1/9
Olen useamman kerran äänestänyt kokoomuslaisia ehdokkaita, mutta tällä hetkellä se on kaukainen ajatus. Vaikka puolueessa on edelleen useita aivan mahtavia sivistyskokoomuslaisia, on konservatiivisilla oikeistopopulisteilla nykyään aivan liikaa valtaa. Quo vadis,
@kokoomus
?
Pahuuden banalisoituminen näyttää tältä. Harvinainen joukko muunlajisia voidaan tuosta vain mukavasti toimistossa istuen määrätä kylmäverisesti lahdattavaksi vedoten tilastokikkailuun ja orwellilaiseen uuskieleen "kannanhoidosta". Kannanhoitoa? Ei, murha!
Russia's First Chechen War 1994-1996: the civilized world didn't care enough.
Russia's Second Chechen War 1999-2000: the civilized world didn't care enough.
Russian energy blackmail on Ukraine 2005-2006 after the Orange Revolution: the civilized world didn't care enough. 1/6
Tämä
@HelsinkiPoliisi
'n riski- ja uhka-arvio
#ViralVegans
-ryhmän toimintaan ja
#KFC
-protestiin liittyen ei nyt kyllä vakuuta. Ei alkuunkaan. Usean tunnin kiinniotto vaikuttaa voimakkaalta ylireagoinnilta rauhalliseen mielenosoitukseen.
Itäkeskuksessa oli 11.11. ravintolan avajaiset, joiden yhteydessä järjestettiin avaamista vastustava protesti. Järjestyksenvalvojat osoittivat protestille sopivamman paikan, mutta henkilöt eivät siirtyneet, jolloin järj. valvojat joutuivat poistamaan heidät paikalta. 1/4
#Poliisi
Ei pidä paikkaansa, etteikö elämälle ja rauhalle voisi laskea hintaa. Saksa on laskenut ukrainalaisten uhrausten hinnaksi alle 6% bruttokansantuotteestaan. He eivät nimittäin ole valmiita maksamaan edes tämän vertaa kaasuntuonnin lopettamisesta Venäjältä. Talouskasvu > moraali.
Ministeri lobbaamassa osaomistamaansa, hallinnonalansa suorassa vaikutuspiirissä olevaa, merkittäviä yhteiskunnan tukia saavaa ja epäeettistä bisnestä on (tai ainakin pitäisi olla) huomattavasti suurempi skandaali kuin ministeri juhlimassa tai lähettämässä tekstiviestejä.
Jos musta katumaasturi on pysäköity Krunassa raiteille niin, ettei spora pääse jatkamaan matkaa, onko ok twiitata tämän auton rekisteritunnus kaiken Twitter-kansan tietoon? Rekisteritiedot kuitenkin ovat julkisia ja kyseinen auto tukkii julkista tilaa ja estää julkisen palvelun.
Älkää uskoko niitä Venäjän pussiin pelaavia demagogeja, jotka väittävät, että nyt (kuten ei koskaan aiemminkaan eikä koskaan tulevaisuudessakaan) ole aika ympäristönsuojelulle ja vihreälle siirtymälle, "koska tämä kriisi pitää ratkaista ensin". Totuus on täysin päinvastainen.
Jos ja toivon mukaan kun Saunajärven susien teloituspäätös perutaan, pyydän kaikkia olemaan valppaina, ettei tätä saada markkinoitua meille minään vastuullisuustekona, joka mahdollistaa susien lahtaamisen jossain toisaalla. 1/2
Fiidi täynnä
@elokapina
'a. Käytännössä kaikista poliittisista suunnista. Vaikka
#Syyskapina
on hädin tuskin edes alkanut. Ne, jotka vielä väittävät, että Elokapinan toimet ovat tehottomia ja suhteettomia ja että heidän vaatimuksensa ovat kohtuuttomia, häpeävät itseään myöhemmin.
Totuus sattuu. Tämänaamuiset twiittini olivat selvästi Jungnerille liiallista ja liian avointa kansalaiskeskustelua. Se siitä deliberatiivisesta demokratiasta.
Missä voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi ottamaan
#AstraZeneca
-rokotteen? 🙋🏼♂️ Tiedostan kyseiseen rokotteeseen liittyvät hypoteettiset ja hyvin marginaaliset riskit ja olen valmis tarvittaessa allekirjoittamaan näihin riskeihin liittyvän vastuuvapautuskaavakkeen.
#exitsuunnitelma
@AppelsinUlla
Venäjän hyökkäyssotahan vauhdittaa siirtymää yhä kasvispainotteisempiin ruokavalioihin, koska suuressa mitassa ei ole mielekästä kierrättää lannoitteita ja ravintoaineita eläinten kautta ihmisravinnoksi. Ja kyllähän Suomessa tuotetaan erinomaista kasvisravintoa!
Erityisesti
@keskusta
ja
@sfprkp
ovat valehdelleet turkisyrittäjille vuosikymmeniä ja antaneet heidän ymmärtää, että alalla olisi tulevaisuus. Näin on kenties lopullisesti hukattu mahdollisuus ajaa ala hallitusti ja inhimillisesti kestävällä tavalla alas. 1/2
Twitter-kansa, ampukaa seuraava ehdotus alas, jos pystytte: ansiosidonnaiset työttömyyskorvaukset ja eläkkeet pois, tilalle hyvän ja kohtuullisen peruselämisen mahdollistava
#perustulo
ja kaikki tulot tämän tason yli olisivat yksilön oman työskentelyn ja säästämisen varassa.
Jos kuvittelet olevasi viiltävän älykäs ja hauska laukoessasi ala-astetason yksinkertaistuksia ja näsäviisauksia vastauksena johonkin kompleksiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, olet väärässä. Näin toimimalla osoitat ainoastaan olevasi rasittava infantiili ääliö.
@AOivanen
Niin luopui, mutta painostettuna. Ja on myös totta, mitä sanoit Vartiaisesta. Mutta nyt Vartiainen joutui uhrautumaan pormestariksi, minkä johdosta häneen tilalleen eduskuntaan nousi Kaleva, mikä ei ollut minkään eikä kenenkään kannalta hyvä asia.
Yksi yleinen harhakäsitys ja öyhöjen usein käyttämä vasta-argumentti (joskin hyvin heikko sellainen) kaikkia ympäristönsuojelutoimia kohtaan on, että niitä vaativa henkilö on muka epäuskottava, jos tämä lentää, ajaa autolla, syö lihaa jne. 1/3
Marinin hallitus brändättiin Suomen ilmasto- ja ympäristömyönteisimmäksi hallitukseksi, joka ottaa ilmastokriisin ja luontokadon tosissaan. Jos tämän hallituksen vahtivuorolla kuitenkin sallitaan, ja jopa aktiivisesti poliittisesti edistetään, sellaisia ympäristörikoksia...
1/4
Ovatko nyky-yhteiskuntamme sellaisia helvetinkoneita, etteivät ne yksinkertaisesti pyöri ja pysy pystyssä ilman massiivisia määriä fossiilienergiaa? Olemmeko siksi pakotettuja ostamaan energiaa itse saatanalta?
@TuomasEnbuske
USA:ssa on väestöön suhteutettuna yli kaksinkertainen määrä asunnottomia Suomeen verrattuna, vaikka USA:n BKT per capita on yli 1,3-kertainen. Jokin tässä kuumassa otossasi ei nyt täsmää...
Osaako joku oikeusoppinut sanoa, toimivatko vartijat tässä toimivaltuuksiensa rajoissa keskeyttäessään asiallisen ja rauhanomaisen mielenosoituksen voimakeinoin heti alkuunsa?
Benjamin jonotti kolme päivää teltassa ollakseen ensimmäinen, joka astuu pikaruokaravintola KFC:n vain siksi, että voisi kieltäytyä ilmaisista kanaruuista. Teko oli solidaarisuuden osoitus tuotantoeläimille.
#viralvegans
#lovewins
#notwings
@elinavaltonen
@winninghelix
@hsfi
Ihailtavaa itsekritiikkiä, kiitos
@elinavaltonen
! On totta, että Keskustan & Kokoomuksen valtakausi 2003-2019 ei ollut Suomelle ja suomalaisille erityisen hyvä talouskehityksen kannalta. Ja toki hallitukset voivat vaikuttaa talouteen huomattavasti vähemmän kuin annetaan ymmärtää.
Tiedän, että etenkin status quota vaalineissa valtionhoitajapuolueissa (kokoomus, SDP ja keskusta) tämä fakta tekee kipeää, mutta se on silti kyettävä myöntämään: vihreät on ollut kokonaisturvallisuuden näkökulmasta jo vuosikausia uskottavin, osaavin ja johdonmukaisin puolue.
Paras tapa kitkeä asunnottomuutta on antaa asunnottomille kodit. Paras tapa kitkeä köyhyyttä on antaa köyhille rahaa. Paras tapa suojella ilmastoa & luontoa on luopua fossiilienergiasta, eläinten tehotuotannosta ja luonnonalueiden tuhoamisesta.
#lajinhelppousvieh
ättää
Onko kukaan törmännyt uskottaviin tutkimuksiin, jotka olisivat pyrkineet mittaamaan ja arvioimaan sitä, kuinka suuri osa nykyisestä talouskasvustamme todellisuudessa lisää hyvinvointiamme ja kuinka suuri osa tästä talouskasvusta menee vain tulevan talouskasvun tavoitteluun?
Kertokaapas minulle, miksi lihayhtiöt mainostavat niin usein itseään erilaisilla toinen toistaan vastuullisemman ja idyllisemmän näköisillä viljapeloilla, mutta eivät käytännössä ikinä myymänsä tuotteen, eli tapetun eläimen, jalostusprosessilla?
Tämä vastaa n. 10% Suomen koko ilveskannasta. Miten tässä voidaan puhua minkään sortin poikkeuksesta, kun tällainen massiivisen mittaluokan lahtaus toistuu joka vuosi?! On ylipäätään irvokasta, että näitä tappolupia myöntää yksi metsästäjien omista intressiryhmistä.
Suomen riistakeskus on myöntänyt 300 kannanhoidollista ilveksen poikkeuslupaa 1.12. alkavalle metsästyskaudelle. Lupia myönnettiin hakemusalueille, joilla ilveskanta oli tiheä ja kannankehitys on kasvava tai vakaa:
Arvaapa, minkä ideologia- ja politiikkasuuntausten edustajat ryntäsivät heti tämän huomion alle puolustelemaan kiihottamista kansanryhmää vastaan? Jos arvasit oikein, mieti, haluatko antaa heille valtaa? Jos taas tunnistit kuuluvasi tähän joukkoon, mieti, mitä voimia palvelet?
#Bucha
joukkomurhat vahvistavat jälleen käsitystä ihmisestä petolajina, joka tappaa omaa lajiaan. Pidäkkeitä poistetaan toisten järjestelmällisen epäinhimillistämisen avulla.
Tämä on keskeisin syy, miksi meillä kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kriminalisoitu.
#Ukraine
️
Russia's increasing pressure on the Ukrainian border and energy blackmail 2021-2022: the civilized world didn't care enough.
Russia's full invasion and genocide in Ukraine since the 24th of February 2022: is the civilized world still caring enough?
Russia must be stopped. 6/6
Minäkin tunnistan uraltani lukuisia tilanteita, joissa on ollut syytä irtisanoa työntekijä. Ja useimmiten irtisanominen on myös tehty. En edelleenkään ymmärrä tätä valitusta, että Suomessa tehtävään soveltumattoman henkilön irtisanominen olisi vaikeaa. 1/3
Et voi samaan aikaan vaatia rationaalisuutta, loogisuutta & tehokkuutta ja edellyttää, että ihmisten ruoka tehdään huonolla hyötysuhteella kasviksista eläinten kautta prosessoiden.
Mietin sitä, kun italialaiset turistit valittivat, ettei "Helsingissä ole mitään nähtävää". Ei mielestäni erityisesti tarvitsekaan olla. Paljon tärkeämpää on ponnistella sen eteen, että elämme vapaudessa, kestävästi ja niin, että kaikki toimii. Se olkoon erottautumistekijämme.
Euroopassa riehuva sota tulee osoittamaan, että pystymme tekemään radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia salamannopeasti, vaikka aiemmin on väitetty, ettei se olisi mahdollista. Samalla elämämme muuttuvat sisältörikkaammiksi. Meistä tulee vähemmän kuluttajia ja enemmän ihmisiä.
Jos EU:n
#elpymispaketti
kaatuu, koska Suomen eduskunnassa ei saada kasaan riittävää 2/3 äänistä, on
@kokoomus
tosiasiallisesti osavastuussa paketin kaatumisesta, vaikka tyhjää äänestäisikin.
Olen muuten aina uskotellut itselleni, että ei Venäjä voi keskittää edes suurinta osaa joukoistaan Suomea vastaan, koska heidän muut rajansa jäisivät tällöin auki, vaan mitäs he tekevätkään parhaillaan Ukrainassa ilman huolta sotilaallisesta paineesta toisaalla?
Mahtava uutinen!💚🐺 Tästä tuli aidosti tosi lämmin, hyvä ja kiitollinen olo 🙏🥰
Tämä susiasia meni minulla poikkeuksellisen paljon tunteisiin ja toi muutkin ongelmat mieleen.
Onneksi toivoa ja hyvyyttä on vielä enemmän kuin kyynisyyttä ja pahuutta! ❤️
Niiden maiden, jotka haluavat torjua globaalia ruokakriisiä, tulisi koota yhteisiä sotalaivasaattueita, joilla avataan Ukrainan satamat ja varmistetaan ukrainalaisten viljojen ja muiden maataloustuotteiden vienti.
22 million tonnes of grain can’t be exported from Ukraine because Russia blockades Black Sea ports. In Mykolaiv farmers are preparing for a new harvest, but cannot export even the last year's grain and sunflower seeds. Russia is using hunger as a weapon, blackmailing the world.
@KummolaKalervo
Ei Jokereiden arvostelu ole mitään jälkiviisautta. KHL:aan siirtyminen oli heiltä, ennen kaikkea Hjallikselta, alusta alkaen käsittämättömän kyyninen ja ahne liike, jolla haistatettiin pitkät faneille ja urheilullisuudelle sekä ummistettiin silmät Venäjän hybridivaikuttamiselta.
Selvennetään paria ilmeistä asiaa:
1. Henkilöllä, jolla raha on arvomaailman keskiössä, ei välttämättä ole vahvaa talousosaamista. Korrelaatio voi olla jopa käänteinen.
2. Talous on paljon muutakin kuin rahataloutta. Talousosaamiseksi ei siis riitä pelkkä sijoitusosaaminen.
@RoniArvonen
Et kyllä ole oppinut aikaisemmistakaan virheistäsi. Sometrollille sometrollaus sopii, mutta ei kuntapäättäjälle. Jos haluat päättämään MEIDÄN KAIKKIEN yhteisistä asioista, tulee sinun aikuistua, asiallistua ja ammattimaistua NYT.
Miksi tienvieriä ylipäätään niitetään? Se vaikuttaa hölmöltä ja suorastaan vahingolliselta taloudelliselta toiminnalta. Mutta tälle on pakko olla joitain järkisyitä, joita en vain tiedä.
#Elokapina
on synnyttänyt sellaisen mielenkiintoisen ilmiön, että elokapinalaisilta vaativat konkreettisia ilmaston- ja luonnonsuojelutoimia monet sellaiset ihmiset, jotka yleensä vastustavat kaikkia konkreettisia ilmaston- ja luonnonsuojelutoimia. Ovatko he siis heräämässä? 🤩
@NzhoDara
@niinisto
Niinistö on erinomainen presidentti, mutta ei jooko palata enää Kekkosen aikaan. Myös Niinistön seuraajalla on kaikki edellytykset kasvaa tehtävän edellyttämiin mittoihin. Etenkin kriisien aikana meidän tulee pitää erityisen lujasti kiinni arvoistamme ja periaatteistamme.
... kuin uhanalaisten lajien metsästys, turkistarhaus ja petorautojen käyttö, on tuo brändi hyvin valheellinen. Jos siis haluatte toimia peräänkuuluttamienne arvojen, periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti, te arvon ministerit
@MarinSanna
,
@TyttiTup
,
@Haavisto
,...
2/4
Twitter/X on ollut tuhoon tuomittu Muskin otettua sen valtaansa. Aikeet tehdä alustasta maksullinen ja vetää se pois Euroopasta vain vauhdittavat vääjäämätöntä romahdusta. Minä, kuten monet muutkin, olen harkinnut X:stä poistumista jo pitkään ja Mastodonia kokeilinkin. 1/20
Jo toinen perussuomalaisten korkean profiilin nimitys on kaatunut Supon turvallisuusselvitykseen. Ensin Purran erityisavustajaehdokas ja nyt Ranteen valtiosihteerikandidaatti. 1/2
@veronikahonka
Ei Ukraina voi puolustautua Kremliä vastaan pelkillä lämpimillä ajatuksilla ja kauniilla sanoilla. Euroopan tulee tukea Ukrainan länsi-integraatiota kaikin asianmukaisin ja oikeasuhtaisin keinoin. Kremlin laajentaessa invaasiotaan tämä voi tarkoittaa puolustusvälinetoimituksia.
Tämä on tätä uusliberaalia näennäistehokkuutta, joka ei oikeasti ole tehokkuutta nähnytkään. Erikoistumiskehityksen pysäyttäminen ja yhä pienenevän henkilöstömäärän rikkominen työllä ei ole tehokkuutta. Se, että yhden niskaan kaadetaan muiden työt, ei ole tehokkuutta. 1/2
@MatsUotila
Hyvä 16-vuotias minä! Olet kovin varma kaikesta ja luulet tietäväsi paljon. Mielipiteesi ja näkemyksesi ovat kovin ehdottomia. Pidä rohkeudestasi ja terveestä itsevarmuudestasi kiinni, mutta karista ylimielisyys ja tiedosta, että maailma ei ole binäärinen eikä yksinkertainen.
Yksi lisäsyy sille, miksi Ylen toimintamahdollisuuksia voimakkaasti rajoittava
#ylelaki
on huono idea: kaupallisten toimijoiden yhä voimakkaammin hallitsemassa mediatilassa negatiivinen uutisointi lisääntyy. Lyhyt ketju. 1/6
Russia's poisoning of Viktor Yushchenko 2004: the civilized world didn't care enough.
Russia's murder of Anna Politkovskaya 2006: the civilized world didn't care enough.
Russia's poisoning of Alexander Litvinenko 2006: the civilized world didn't care enough. 2/6
@pbyrokraatti
@Huuhkajat
Voitteko PB avata sitä logiikkaa, jolla saatte Suomen jalkapallomaajoukkueen ja Tim Sparvin kannanotot spinnattua marxilaisuudeksi ja suomalaisten pettämiseksi!? Onko rakenteellisen rasismin vastustaminen ja oikeudenmukaisuudesta haaveilu marxilaisuutta ja maanpetturuutta?
@TeemuSel8nne
Ei ole totta. Jatkossa sinun tulee tarkistaa, mitä viestejä jaat, ettet jaa misinformaatiota. Olet mielipidevaikuttaja ja edelleen monille idoli, joten sinulla on suuri vastuu. Haluaisin uskoa, että et sentään sorru trumpilaiseen disinformaation jakamiseen...
Sanon vain sen näin yleisellä tasolla, että jos konsultille maksetaan miljoonia tietyn suhteellisen selvärajaisen ongelman korjaamisesta ja tämä ongelma ei nopeasti korjaannu – puhumattakaan siitä, että tilanne ei edes lainkaan parannu – kannattaa tämän konsultin käyttö lopettaa.
Russia's illegal annexation of Crimea 2014: the civilized world didn't care enough.
Russia's terrorist attack on flight MH17 2014: the civilized world didn't care enough.
Russo-Ukrainian war ongoing since 2014: the civilized world didn't care enough. 4/6
Russo-Georgian War 2008: the civilized world didn't care enough.
Russia's Foreign Agent Law and suppression of civil society actors and free journalism at least since 2012: the civilized world didn't care enough. 3/6