Imam and khatib at Vantaa, Finland | Teacher of Islamic Sciences | Lecturer | | Consultare | Trainer (tweets are my own opinions) sharmarkesaid
@hotmail
.com
Eilen yritettiin polttaa meidän moskeijaa. Poliisi tutkii tätä tapausta tällä hetkellä törkeänä tuhotyön yrityksenä. Milloin maamme sisäministeri
@MariPSRantanen
sekä hallituksemme
@valtioneuvosto
@PetteriOrpo
osoittavat solidaarisuutta tähän ikävään tekoon?
Tämän henkilön jutut ovat aikamoista äärikonservatiivista, vihaista hölynpölyä, lietsontaa ja nämä puheet eivät edusta ketään muuta kuin itseään. On syytä ottaa vakavasti kyseisen henkilön toiminta. 1/2
Tänä yönä yritettiin polttaa moskeijamme, mutta onneksi vahingot olivat vähäisiä eikä kukaan loukkaantunut. Moskeija aikoo julkaista tiedotteen asiasta tänään.
Pysäyttävä uutinen. Esitän osanottoni professori Jaakko Hämeen-Anttilan läheisille. Jaakko oli ensimmäinen suomalainen, joka käänsi koko Koraanin suomeksi. Hänen tekemänsä käännöksen on vaikea löytää vertaistaan, sillä arabiankielen äidinkielenään… 1/3
Voimmeko yhdessä edistää sitä, että nämä LAPSET tunnistavat itsensä myös suomalaisiksi ja kokevat Suomen kotimaakseen?
"Bager on syntynyt Suomessa, mutta hän ei koe olevansa suomalainen."
Tämä tunne ei synny tyhjästä!
Vein lapseni tänään päiväkotiin, ja matkalla näin koululaisia, jotka olivat menossa kouluun. Suomen lippu oli puolitangossa. Mieleeni tuli, että Viertolan koulun yksi oppilas ei koskaan palaa takaisin omaan kouluunsa. 1/2
#kouluampuminen
Olen huomannut Suomessa, että jokainen henkilö, joka on kotoisin Lähi-idästä, voi asettua päteväksi henkilöksi puhumaan islamin uskonnosta. Itse olen opiskellut islamia yli 20 vuotta viidessä muslimimaassa. islamin uskonnosta. 1/4
Islamilainen lainsäädäntö on kaikella tavalla ristiriidassa demokraattisten valtioiden arvojen, lakien ja tapojen kanssa.
@SeidaSohrabi
laukoi faktat pöytään, minkä toivoisin herättävän viimeisetkin unessa olevat ihmiset tähän todellisuuteen.
#demokratia
A-studion lähetyksessä ei mainittu, että Britannian korkein oikeus torjui Sunakin ajaman Ruandan lain ja samalla totesi, että Ruanda on turvaton maa. Silti Britannian nykyinen hallitus vei läpi lain, jossa julistettiin Ruanda turvalliseksi maaksi. 1/2
#yleastudio
Oli ilo ottaa tänään moskeijassa vastaan
@Lapsiasia
@PekkarinenElina
.
Keskustelin Elinan kanssa lasten oikeuksista, heidän hyvinvoinnistaan ja kohtaamistaan haitallisista ilmiöistä. Keskustelussa korostui tarve suhtautua lapsiin ja nuoriin välittävästi ja pyrkiä kitkemään..1/3
Useammat Lähi-idästä kotoisin olevat miehet ovat ottaneet tavakseen istua autossa Helsingin synagogan lähettyvillä, huutaa sekä uhkailla lapsiaan hakevia äitejä ja isiä jotka kävelevät ohi tarhaan ja kouluun."Death to Jews" ja "Free Palestine"ovat vakiohuutoja. 😱 Juutalaisvihaa.
Murheellinen päivä. 12-vuotias on menehtynyt ja kaksi on loukkaantunut. Syvimmät osanottoni minun sekä oman yhteisöni puolesta uhrien omaisille, ystäville ja kaikille surun keskellä oleville. 1/2
#vantaa
#kouluampuminen
”As-Salaam-moskeijan yhteisöä järkytti yöllinen polttoyritys, joka tapahtui tänä yöllä noin kahden
aikaan. Poliisin tutkinnan mukaan moskeijan ulko-ovi oli murrettu, ja palava esine heitettiin sisälle.
Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä törkeänä tuhotyön yrityksenä.” 1/8
Järjestimme perjantaina moskeijassamme solidaarisuustilaisuuden moskeijaamme ja yhteisöämme järkyttäneen sekä turvallisuudentunteemme horjuttaneen tuhopolttoyrityksen johdosta. 1/3
1/2 PS-suomalaisten nuorten tekemä video on puhdasta rasismia ja islamofobiaa. Musliminaisten vapaaehtoista hijabin/niqabin käyttöä ei voi kuvata tällä tavalla halventavasti!
Tänään on Ramadanin viimeinen päivä, jolloin muslimit viimeistelevät paastokuukauden hengellisen matkan. Huomenna on Eid al-Fitr, juhla, joka symboloi paaston päättymistä ja yhteyden vahvistumista perheen ja ystävien kanssa.
Eid Mubaarak! عيدكم مبارك 🌙🤲🏿✨
Samalla muistin tuhannet viattomat lapset, jotka ovat menehtyneet Gazassa. Ajatuksissani olivat myös ne lapset, jotka kohtaavat kiusaamista kouluissamme päivittäin eivätkä saa tarvitsemaansa apua. 2/2
#Vantaa
Toivotan voimia ja jaksamista meille kaikille! 🤲🏿💔
Haluaisin vielä lisätä, että jokaisella on oikeus kertoa, kritisoida ja haastaa islamin uskontoa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että kaikki, mikä tulee mediasta (kuten tässä jutussa), ei välttämättä perustu faktatietoihin islamin uskonnon osalta. 3/4
Suomen muslimit eivät ota vastaan sinulta tai sinun kaltaisilta ihmisiltä ehdotuksia siitä, miten heidän tulisi elää omassa maassaan. Suomen musliminaiset toimivat johtotehtävissä isoissa yrityksissä, työskentelevät lääkäreinä, opettajina, taksi- ja bussikuskeina sekä..1/2
Suomessa asuvien muslimien pitäisi kehittää islamista oma haara nimeltään Suomi-islam. Siinä miehillä ja naisilla olisi sama ihmisarvo eikä naisia pidettäisi miesten omaisuutena.
Suomi-islamissa musliminaiset eivät tarvitse omaa uintivuoroa, koska he eivät ole miestensä
”Halusimme tällä tapahtumalla kunnioittaa ramadania viettäviä perheitä. Koen tärkeänä lisätä erilaisten katsomusten ja kulttuurien ymmärrystä, koska se on keino yhdistää ihmisiä.”
Esimerkillistä toimintaa Länsimäen koulun henkilökunnalta. 👏🏽👏🏽👏🏽
Haluaisin myös sanoa, että en ole ainoa, joka tuntee islamin uskontoa. Somessa olen nähnyt muslimeja ja ei-muslimeja, joilla on vahvaa osaamista islamin uskonnosta. 4/4
puhuva henkilö ei välttämättä osaisi kääntää Koraania samalla tasolla. En ole itse saanut kunniaa tavata häntä, mutta olen kuunnellut Yle Areenan Koraani-sarjaa, jossa hän tulkitsee Koraania yhdessä imaami Anas Hajjarin kanssa. 2/3
Asiantuntijoiden mukaan tämän lain edistäminen on maksanut briteille yli 300 miljoonaa euroa, eikä yhtään turvapaikanhakijaa ole vieläkään siirretty Ruandaan. Lisäksi monet asiantuntijat Suomessa ovat todenneet, että tämä malli ei ole edes oikeudellisesti mahdollinen. 3/3
Minulle on esitetty valtava määrä kysymyksiä, kirjoituksestani, jossa kritisoin Seidan lausuntoja liittyen islamiin. Tässä on selitys siihen, miksi
@SeidaSohrabi
puheet eivät kokonaisuudessaan tai hänen johtopäätöksensä eivät perustu faktoihin islamin uskontoon liittyen: 1/12
Hallitsen koko Koraanin, joka koostuu 501 sivusta, ulkomuistista, sekä sen tulkintoja ja satoja profeetta Muhammadin kertomuksia. Lisäksi olen opiskellut islamin klassisia tulkintoja ja progressiivisia tulkinnoita. 2/4
Osallistuin eilen PM
@PetteriOrpo
ensimmäiseen pyöreän pöydän keskus.. yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä työelämässä. Keskustelussa muistutin, miksi hallitus joutui antamaan viime kesänä tiedonannon, jonka seurauksena olimme nyt koolla pyöreän pöydän keskustelussa. 1/2
Gazan sivilien kärsimys on jatkunut 100 päivää. Tuhansia siviilejä on kuollut, Israel ei ole saavuttanut yhtäkään sodan tavoitetta, ja maailma on epäonnistunut pysäyttämään Israelin sotatoimet. Lisäksi Suomen hallitus ei ole osoittanut johdonmukaisuutta tässä kriisissä. 1/2
Olemme valtavan kiitollisia tästä eleestä ja myötätunnosta, jonka päättäjät ja eri uskontokuntien edustajat osoittivat yhteisöämme kohtaan. Kiitoksia teille kaikille! ❤️3/3
Ainoa presidenttiehdokas, joka uskalsi puhua Israelin hallituksen sotatoimista selkeäsanaisesti, oli Li Andersson. Minua ihmetyttää, miksi suomen poliitikot ovat erittäin varovaisia kritisoidessaan Israelin hallituksen sotatoimia. 1/2
Tänään vietetään tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaista päivää.
Tyttöjen sukuelinten silpominen on vakavaa tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. On äärimmäisen tärkeää ottaa tämä asia vakavasti ja toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä sen kitkemiseksi.
Tilaisuuteen osallistui eri puolueiden kansanedustajia, ulkoministeriön virkamiehiä, Vantaan apulaiskaupunginjohtaja, yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä eri uskontokuntien edustajia. Tilaisuudessa pidettiin myös hiljainen hetki Vantaan kouluampumisen uhreille. 2/3
Tänään vietetään 🇺🇳 päivää islamofobiaa vastaan. Suomen muslimiyhteisö kohtaa laajamittaista
#islamfobiaa
, jota ei tunnisteta riittävästi. Viime kesästä lähtien olemme nähneet, millaista islamofobiaa Suomessa ilmenee. Tämä herättää tarpeen lisätä…1/2
Hate speech & disinformation can spread like wildfire; both online & offline.
On Friday’s International Day to Combat Islamophobia and every day, each of us can say
#NoToHate
, and help create safe spaces that respect human rights, diversity & tolerance.
On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on investointi nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, sillä lapset ja nuoret ovat yhteiskuntamme tärkein voimavara ja tulevaisuuden rakentajia.
Kiitos Elina tärkeästä ajatustenvaihdosta! 3/3
Kiitoksia rauhanvälittäjä
@suldaansaid
vierailustasi moskeijassa ja tuestasi. Kiitän myös
@USKOT_foorumi
puheenjohtajaa ja toiminnanjohtajaa moskeijavierailusta sekä osoitetusta tuesta. Kiitoksia myös kaikille, jotka ovat vierailleet🕌, ottaneet yhteyttä ja lähettäneet viestejä.
Käymme tänä iltana perheeni kanssa tässä moskeijassa osoittaaksemme solidaarisuuttamme. Näin ollaan tehty myös aiemmin, kun Mellunmäen moskeijaa häirittiin ja töhrittiin. Lisäksi olen osoittanut tukeni Helsingin synagogalle sekä osallistunut vuosittain Helsingissä uskontojen
Koen myös, että olisi äärimmäisen tärkeää, kun maailmassa on nyt monia konflikteja, että edistäisimme yhtenäistä Suomea, joka kunnioittaa lakia, hyviä periaatteita ja jossa kaikille olisi sijaa! 12/12
"Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret kohtaavat paljon syrjiviä asenteita, rasismia ja islamofobiaa. Se vaikeuttaa yhtenäisyyden tunteen rakentumista.
”Ne kokemukset voivat johtaa siihen, että nämä lapset ja nuoret eivät koe olevansa riittävästi suomalaisia.”
On tärkeää,1/2
@filsdeproust
Olen itse työskennellyt pitkään tässä koulussa opettajana, ja on todella arvokasta nähdä, että pormestari vierailee Itä-Helsingissä sijaitsevassa koulussa. Koulussa työskentelee myös erittäin päteviä opettajia, jotka tekevät upeaa työtä!
kaikkiin lasten arjessa kohtaamiin haittoihin, kuten kiusaamiseen, rasismiin ja ennakkoluuloihin.
Lisäksi nousi esiin, että lasten ja nuorten syrjäytyminen yhteiskunnassa voi vaikuttaa negatiivisesti turvallisuuteen ja aiheuttaa haitallisia seurauksia. 2/3
Ramadan alkaa muutaman päivän päästä. Ramadan-kuukausi tunnetaan armon ja anteeksiantamisen kuukautena. Ajatukseni ja rukoukseni tänä Ramadanina ovat
#Gazassa
. Ihmiskunta on epäonnistunut hirvittävällä tavalla pysähtymään tätä ennennäkemätöntä kriisiä. 🤲🏿🌙🇵🇸
Lopuksi toivomme kaikkia antamaan poliisille työrauhan, ja kutsumme yhteiskuntamme eri jäseniä
edistämään maamme yhtenäisyyttä ja torjumaan kaikkia niitä elementtejä, jotka heikentävät
turvallisuuttamme ja luovat turvattomuuden tunnetta. 8/8
Lisäksi vetoamme maamme hallitusta toteuttamaan vuoden 2021 sisäministeriön julkaiseman
raportin suositukset, jotka koskevat uskonnollisten yhteisöjen tilojen turvallisuuden
parantamista. 7/8
@Sisaministerio
@MariPSRantanen
@PetteriOrpo
Itse näen niin, että ihmisillä saa olla erilaisia mielipiteitä arvokysymyksissä, kunhan he kunnioittavat Suomen lakia ja hyviä periaatteita. Lopuksi toivon kovasti, että pääsisimme eroon tästä keskusteluilmapiiristä, joka ei johda mihinkään. 11/11
Kiitoksia
@TyttiTup
! Tämä ikävä tapaus ei loukkaa ainoastaan tiettyyn uskontokuntaan kuuluvia, vaan myös maamme yhteiskunnan perusarvoja ja perusoikeuksiin kuuluvaa uskonnonvapautta.
Uskonnon harjoittamiseen varattuun tilaan kohdistettu vahingonteko on erityisen tuomittavaa. Asia on tutkittava perinpohjin ja syylliset saatettava vastuuseen.
Keskustelin muutama päivä sitten yläkoululaisten kanssa tästä aiheesta. Kysyin heiltä, miten tämä konflikti näkyy kouluissa. He kertoivat, että he seuraavat TikTokista tätä konfliktia. 1/3
Tämä järkyttävä tapaus, jossa henkilö nojautuu islamin uskontoon, ei millään tavoin oikeuteta islamin uskonnon sisällä. Itse asiassa islam vastustaa tällaista toimintaa. Toivon, että oikeus toteutuu ja henkilö saa ansaitsemansa rangaistuksen.
Toinen kertoi, että juutalaistyttöä on kutsuttu kansanmurhaajaksi. On äärimmäisen surullista, että tämä konflikti heijastuu kouluihin. Meidän kaikkien pitäisi toimia sen eteen, että
#koulu
on turvallinen paikka kaikille. 3/3
Lisäksi painotin puheessani tarvetta puuttua rakenteelliseen rasismiin, segregaatioon ja edistää yhdenvertaisuutta työelämässä.
Olen optimistinen siitä, että tällaiset keskustelut ja toimenpiteet voivat edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää yhteiskunnassamme. 2/3
@veronikahonka
Surullista! Israelin puolustautuminen ei voi perustua sotarikoksiin tai humanitaaristen käytävien sulkemiseen. Israelin tulee noudattaa sodankäynnin sääntöjä, eikä sen toimintaa voi oikeuttaa pelkällä puolustautumisen nimellä.
On outoa nähdä, että USA ryhtyy tällaisiin toimenpiteisiin, kun taas EU:n päättäjät eivät vieläkään tiedä, miten nyt pitäisi toimia Israelin kanssa. EU on kyllä moraalisesti taantunut.
'We’ve been very clear... Israel shouldn’t launch a major attack into Rafah'
Pentagon chief Lloyd Austin has confirmed reports of a US pause on weapons shipment to Israel
Kiitos
@JyriKomulainen
, että otit tämän esiin. On erittäin huolestuttavaa, että tietyt salaliittoteoriat ja islamofobinen ajattelu eivät saa vakavaa suhtautumista eikä niiden torjumiseen tehdä tarpeeksi toimenpiteitä.
Sanonpa näin uskontojen kohtaamiseen erikoistuneena dosenttina, että
#perussuomalainen
puhe à la
@VilleTavio
perustuu disinformaatioon ja rakentaa epäluulon muureja eri tavoin uskovien välille - aikakautena, jolloin tarvitsemme nimenomaan siltoja ihmisten välille.
#uskontodialogi
On täysin käsittämätöntä, että yhdistetään siviilien puolustamista ja Hamasin tuomitsemista. Maa, joka on profiloitunut rauhan edistämisen ja ihmisoikeuksien puolustamisen nimissä, ei voi pysyä äänettömänä Gazan täysin katastrofaalisessa tilanteessa. 1/2
YK:n yleiskokouksen erityishätäistunto järjestettiin eilen. Suomi pidättäytyi äänestämästä päätöslauselman puolesta EU-viiteryhmämme lailla (ml. 🇸🇪🇩🇰🇩🇪🇳🇱). Suomi olisi äänestänyt Arabiryhmän päätöslauselman puolesta, jos terroristijärjestö Hamasin isku olisi siinä tuomittu.
”Katsomme, että tämä tapaus ei uhkaa ainoastaan muslimeja, vaan se on uhka maamme
perusarvoille, joissa uskonnonvapaus ja uskonnon harjoittaminen ovat taattuja perusoikeuksia.” 4/8
We condemn the 🇮🇱 confiscation of over 800 hectares of land in the occupied Palestinian territory. This runs counter to not only international law but also international efforts to de-escalate. We do not recognize changes to the 1967 borders unless agreed by the parties.
Tässähän yrittää selvästi kääntää keskustelua tyhjistä lupauksista, joiden avulla saavutettiin valtaa. Minua ei ollenkaan ihmetytä Purran kielenkäyttö, sillä hän ei nähnyt pahana kutsua musliminaisten pukua 'mustiksi säkeiksi', 1/2
@liandersson
on ainoa presidenttiehdokas, joka on osoittanut johdonmukaisuutta 🇵🇸 siviilien ennennäkemättömään kärsimykseen. 🇫🇮 on nyt ainoa Pohjoismaa, joka on ottanut tämän linjan, ja tehnyt johtopäätöksen ilman että syytöksiä tutkitaan, ja sen jälkeen tehdään johtopäätöksiä👇🏽
Tapasin tänään piispa
@teemulaajasalo
. Keskusteltiin nuorten tilanteesta ja monista ajankohtaisista aiheista. Piispa Teemu edistää dialogia uskonnollisten yhteisöjen välillä. Oli mukavaa keskustella teidän kanssa.
”As-Salaam sekä sen henkilökunta on useaan otteeseen esittänyt huolensa kasvavasta
islamofobiasta Suomessa, joka kohdistuu muslimeihin. Näemme, että maassamme on paljon
tehtävää islamofobian torjumiseksi.”5/8
Maamme on muuttunut niin paljon, että meillä on ministeri, joka viikoittain pyrkii horjuttamaan kansalaisten luottamusta mediaan ja haukkuu ammattiyhdistysliikettä mafiaksi eli rikollisjärjestöksi.
Näin islamilainen maahanmuutto muuttaa Suomea:
”Oppilaista osa pyrkii vahtimaan muiden kanssaopiskelijoiden käytöstä paaston aikana.
”Viime ramadanin aikaan osa oppilaista tuli vahtimaan, ketkä muslimit syövät ja meinasi tulla käsirysyjä, kun nälkäiset
”Olemme syvästi huolissamme moskeijan ja sen kävijöiden turvallisuudesta. As-Salaam-moskeija on
tunnettu rauhan ja yhteisön vahvistamisen edistäjänä.” 2/8
Eikö olisi jo aika Suomen hallituksen ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin Netanyahu'n hallituksen sotatoimien osalta? Eikö olisi viisasta arvioida uudelleen Israelin kanssa tehdyt asesopimukset? 1/2
”As-Salaam-moskeijan hallitus on päättänyt jatkaa toimintaansa ja kiinnittää erityistä huomiota
turvallisuusperiaatteisiin. Emme halua antaa tämän traagisen tapahtuman pelotella meitä tai lisätä
turvattomuuden tunnetta.” 6/8
Netanyahu kertoi Gazan asukkaille, että heidän tulisi lähteä. Heidän paetessaan Egyptiin Rafahin rajanylityspaikan kautta Israelin ilmavoimat pommittivat heitä ja tappoivat heitä. Maailma ei ole ennen nähnyt tällaista barbaarista valtion terrorismia!
Netanyahu told people of Gaza to leave. While they were fleeing to Egypt via Rafah crossing, Israeli Air Force bomb and kill them. The world has rarely seen this barbaric state terrorism before!
Hyvin tehty! On tärkeää myöntää omat virheensä ja pyytää niistä anteeksi. Samalla toivoisin, että harkitsisit tarkkaan, miten puhut muslimiyhteisöstä ja tunnistaisit heihin kohdistuvan islamofobian.
Tviittasin eilen harkitsemattomasti presidentti Halosesta. Vertasin hänen ilmettään Carl Barksin piirtämän koiran hyvin tunnistettavaan ilmeeseen. Muotoilin tviitin hyvin huonosti, presidentin vertaaminen koiraan on asiatonta. Pahoittelen tätä ja pyydän presidentti Haloselta
Haluan myös sanoa, että islamin his. löytyy epäkohtia, kuten kaikissa uskonnoissa ja modernin historian oikeusvaltioissa. Näemme nyt, miten moraalisesti on hyväksyttävää, että puolustautumisen nimellä saa tappaa yli 7000 viatonta lasta, eikä maailma pysty pysäyttämään sitä. 8/12
Viertolan koululla on ollut ampumavälikohtaus ja epäilty tekijä on saatu kiinni. Poliisi on paikalla ja tiedotusvastuu on poliisilla. Sivullisten tulee pysyä poissa alueelta. Tuntemattomille ei pidä aukaista ovea. Seuraa poliisin päivittyvää tiedotetta:
On hyvä kiinnittää huomiota siihen, että profeetta Muhammad puhui näin arvostavasti kristinuskon kuninkaasta. Seuralaiset elivät Abessiniassa 15 vuotta vähemmistönä, jossa he kunnioittivat maan uskontoa ja lakeja, ja tässä yhteydessä moni muslimioppinut kertoo, että tämä on 4/12
Mitä tulee arvomaailmaan ja moraalikysymyksiin, tiedämme hyvin, että Suomen yhteisössä on erilaisia näkemyksiä tässä asiassa. On hyvä muistaa, että hallituksessa on esimerkiksi puolue, joka vastusti valtioneuvoston osallistumista pride-kulkueeseen. 10/12
1/3 Selvennetään islamin kantaa huiviin. Koraanissa ja profeetan perimätiedossa määrätään, että hijab (peittäminen) on velvoittavaa. Koraanissa tai profeetan perimätiedossa ei kuitenkaan missään muodossa sanota, että hijab (peittäminen) olisi pakotettavaa.
On erittäin surullista, että Niinistö ei vieläkään vaadi tulitaukoa. YK-järjestöt, ihmisoikeusjärjestöt sekä yli 120 maata ovat vaatineet tulitaukoa, mukaan lukien Norja, Espanja ja Ranska. Suomen tulisi liittyä tähän joukkoon!
@TimoStewart
Fakta on se, että kaikkien sotien jälkeen Israelin turvallisuustilanne on nyt kaikista entisen pahimmillaan. Israelin valtio on myös todennut tämän. Mietin, miksi Israel toistaa samoja virheitä. Eikö ole viisaampaa, että Israel edistää aidosti kahden valtion mallia?
Britanniassa yritetään ulkoistaa turvapaikanhakua Ruandaan. Britannian korkein oikeus torjui tämän toimenpiteen ja totesi, että Ruanda on turvaton maa. Silti Britannian nykyinen hallitus aikoo viedä eteenpäin uuden lain, jossa julistetaan Ruanda turvalliseksi maaksi. 1/3
Profeetta Muhammadin aikana hän kehotti muslimeita lähtemään Abessiniaan, jossa oli kristitty kuningas. Profeetta sanoi, että kuningas Najashi on oikeudenmukainen kuningas, eikä kukaan kohtaa epäoikeudenmukaisuutta hänen maassaan. 3/12
Tätä kysymystä voi myös esittää näin: Uskotko, että naisten vapaaehtoisen kasvojen peittämisen rajoittaminen lailla vaikuttaa naisten oikeuteen pukeutua haluamallaan tavalla? Eikö olisi viisaampaa antaa naisten itse päättää tästä asiasta? 1/2
”Koraani-kilpailu kerää yhteen kaikki muslimit, riippumatta siitä, mistä he ovat kotoisin ja mitä islamin suuntausta he edustavat. Tässä salissa istuu shialaisia ja sunnilaisia, turkkilaisia ja arabeja.” 1/2
peruskivi sille, miten muslimit pitäisi elää muiden eritaustaisten yhteisöjen kanssa. Muslimit ovat myös eläneet täällä Suomessa Suomen lakien mukaan. 5/12
Suomen muslimiyhteisössäkin on epäkohtia, kuten kaikissa muissa yhteisöissä, ja niihin me puutumme. Suomen moskeijat ja uskonnolliset järjestöt ovat viimeksi puuttuneet tiukasti Mahirin kirjoituksiin.
9/12
Hallituksen suhtautuminen Gazan kriisiin ei ole edennyt oikeaan suuntaan, koska se nyt pyrkii vain pelastamaan oman maineensa. Ulkoministeriö teki selvityksen 12.12.2023, jossa todettiin, että Suomen kehitysyhteistyörahoja ei ole ohjattu terroristijärjestöille. 1/2
Kiitos
@VilleTavio
. Nyt hallitus liikkuu oikeaan suuntaan: Gazan siviilien auttamiseen tarkoitettu raharesurssi ohjataan Punaisen Ristin ja Maailman ruokaohjelman kautta apua tarvitseville. Avuntarve on valtava. Suomen tuki UNRWAlle on toistaiseksi pidätetty.
#Gaza
Suosittelen kaikille lukemaan
@AttiasMiriam
kolumnin, jossa tarkastellaan Suomen historiallisia tapahtumia ja vähemmistöjen kokemaa syrjintää. Tuntuu, että menneiden aikojen ilmiöt ovat yhä vahvasti läsnä nykypäivänä.
On hämmästyttävää, kuinka kansanedustaja levittää virheellistä tietoa, vaikka hänellä on helppo pääsy totuudenmukaiseen tietoon yksinkertaisesti googlaamalla.
Samalla heidän Snap-ryhmissään esiintyy paljon kiusaamista,
#antisemitismi
’ä ja
#islamofobia
’a. Eräs poika kertoi, että Snappiin laitettiin viesti, jossa sanottiin, että palestiinalaiset lapset ansaitsevat tämän. 2/3
Haastattelussa Seida sanoi: ”Sellaisenaan islam ei sovi suomalaiseen demokraattiseen ja tasa-arvoiseen, oikeusvaltioperiaatetta kunnioittavaan yhteiskuntaan”. Tämä ei pidä paikkaansa lainkaan. Alla on selitys, miksi.
2/12
En millään tavalla koe, että Suomen Palestiinan puolustajat olisivat uhka Suomen juutalaisyhteisölle. On käsittämätöntä yhdistää Israelin hallinnon sotarikosten tuomitseminen ja suomalaisten juutalaisten kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
MOT-ohjelmassa todettiin, että Venäjä suunnitteli häiritsevänsä Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon mielenosoituksella sekä polttamalla Koraania. Supo on vahvistanut tämän tiedon. 1/4
Israelin valtio on rikkonut kaikki sodankäynnin normit, ja länsi on antanut vihreän valon Israelille. Tällä hetkellä Israelin valtio toteuttaa Gazassa kansanmurhaa, ja lännen kaksoisstandardi tulee kääntymään heitä vastaan. 1/2
@villecantell
Huolestuttavaa. Eikö tämä rasismi poistu pikku hiljaa meidän yhteiskunnastamme, kun esim. politiikassa ja virkatehtävissä näkyy enemmän eri taustaisia ihmisiä. Oli ilahduttavaa kuulla tänään, että Suldaan on uudelleen nimitetty rauhanvälittäjäksi Afrikan sarveen.
Kiitos hyvästä yhteistyöstä,
@VantaanKaupunki
! Vantaa on Suomen kansainvälisin kaupunki, joka tarttuu muutoksiin. Moskeijat, seurakunnat ja eri järjestöt tekevät tiivistä yhteistyötä Vantaan kaupungin kanssa nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. 1/2
Yhteistyön voimalla nuorten kokemaa turvattomuutta vastaan! 💪
Tässä Ylen jutussa kerrotaan, kuinka Myyrmäen alueella tehdään vahvaa yhteistyötä nuorten hyväksi. 💛 Vantaan kaupunki on ilolla tässä yhteistyössä mukana.
#Vantaa
#nuoret
#yhteisty
ö
@AlanSalehzadeh
Hyvä pointti! On tärkeää erottaa Suomen muslimiväestö ja muslimimaat toisistaan. Suomen muslimien ei pitäisi olla vastuussa siitä, mitä muslimimaissa tapahtuu, samalla tavalla kuin Suomen kristittyjen ei odoteta olevan vastuussa siitä, mitä kristityt tekevät muissa maissa.