Meillä pelataan bingoa siitä pystyykö
@Haavisto
tai
@alexstubb
vastaamaan yhteenkään kysymykseen name droppailematta, tai kertomatta, että "kun minä tapasin sitä ja häntä ja tuota". Kysytään näkemyksiä, halutaan tietää visiot, ei sitä, keitä olette tavanneet.
#presidenttitentti
Pitkittynyt istuminen moninkertaistaa suonikohjujen, sydäninfarktin ja paksunsuolensyövän todennäköisyyttä ♠️ Työskentely pitkään samassa asennossa ei ole terveellistä, tehokasta ja tuottavaa. Vaihda työskentelyasentoasi än yy tee NYT💥
Kiitos matkasta uudet ja vanhat ystävät, eipä olisi uskonut vuosia sitten, että vielä pääsee osalliseksi historialliseen kansanliikkeeseen
@MikaAaltola
a tukemaan 🌊
Olen niin ylpeä kaikesta, sinusta ja koko porukasta Mika ja myös
@KirsiAaltola
♥️
#presidentinvaalit2024
#aaltola
Nyt oli
@MikaAaltola
todella hyvä,syttyi väittelystä,selkeä, johdonmukainen,visio kuului, rohkeus ja mahdollisuus Suomelle✨ Saa ilkeäkieliset kaivamalla kaivaa negaa.
Analyysiä tehneiltä unohtunut,että Suomella vielä myös omaa valtaa puolustusasioissa? 🤔
#presidentinvaalit2024
Nyt kun Aaltola pääsi vihdoin kertomaan suorassa lähetyksessä omia näkemyksiään, niin monen käsitys hänestä muuttui. Viestiä tulee ovista ja ikkunoista. Mika pystyi vastaamaan toimittajalle tiedolla, taidolla &rauhallisesti.
#presidentinvaalit
#presidentinvaalit2024
@MikaAaltola
@TainaMertasaari
Laittoiko läppärin lopulta kiinni?
Tämä ilmentymä pelkästään koulutuksissakin on surullinen, saati sovittelussa. Mikä paralleeli-ilmiö: Esihenkilö antaa esimerkin, ettei koulutukseen varattua yhteistä aikaa tarvitse arvostaa.
#sovittelu
#esihenkil
ö
#arvostustaty
öelämään
@RanneVille
Muistan, että jo mun äiti oli aina raivona tullessaan vanhempainillasta; puolet ajasta oli jo silloin keskusteltu, onko kouluruoka hyvää/ei ja miten pikku nassikka joutuu kertakaikkiaan syömään hernekeittoa ja puuroa. Äiti oli älyttömän kiitollinen, että lapsi sai koulussa ruuan.
Nyt tehdään päätöksiä Suomen eduksi historiallisessa ja kriittisessä tilanteessa, jossa tarvitsemme johtajan, jolla on realistinen viisaus nähdä ja rohkeutta toimia ajoissa tulevan sukupolvenkin suojaksi.
@MikaAaltola
#presidentinvaalit
#aaltoliike24
Aika monelle se demokratia, jota puolueet ovat viime vuosina toteuttaneet, on näyttäytynyt jonain aivan muuna, kuin yhteisten asioiden hoitona, tai yhteistyönä Suomen eduksi. Sen, että
@MikaAaltola
n puolueettomuutta pidetään hyvänä presidentinvaaleissa kuulee kaikilla toreilla🌊
Meillä on tässä maassa pisin Naton raja Venäjän kanssa. Siksi
@MikaAaltola
on valintani äänestyskopissa. Kukaan muu ei ole yhtä realistisesti tajunnut tätä, eikä esittänyt seuraavaakin sukupolvea koskevaa pitkän linjan visiota maamme turvaamiseksi ja eduksi.
#presidentinvaalit
Suomalaiset halua suojaa ja rauhaa. Puolustusmenot tuottavat sodalle pidäkettä. Tätä olen järjestelmällisesti tuonut esiin: ”Suomen omia puolustusmäärärahoja olisi valmis korottamaan entisestään ennätykselliset kolme viidestä vastaajasta.
@JukkaJuvonen3
@HHiilamo
@MikaAaltola
Ja alussa kun Aaltola puhui varautumisesta ja varustautumisesta, niin nämä muut naureskelivat ja jopa tuhisivat, ettei saa pelotella turhaan kansalaisia!
Kadotan helposti itseni,jos en vapaalla saa ollenkaan olla yksin. Pitää pystyä erottamaan,mikä tulee ulkoa vaikuttimina ja mikä sisältä omasta päästä. 'Jotkut tarvitsevat paljon yksinoloa palautumiseen ja ovat ilman sitä kiukkuisia.Yksinolo on perustarve ihan kuin uni ja ruoka'🧘♀️
@AnnikaSaarikko
Onnea☀️
@AnnikaSaarikko
on tällä hetkellä koko eduskuntalaitoksen selkein kommunikoija, jolla on suoraselkäinen tapa esiintyä provosoitumatta, vastata siihen, mitä kysytään ja argumentoida kiihkottomasti. Kommunikointitaidot, tyyli, esiintyminen 10+, enkä edes ole keskustalainen.
@Elonheimo
@MikaIhamuotila
Kun kuskilla murre, voin yhtä hyvin kysyä, 'mistä päin, ihana tuo sinun murre'. Miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeata. Kysymisen ja kiinnostuksen voi osoittaa kohteliaastikin. Voihan sanoa vaikka 'ethän pahastu, mutta pidän tavastasi palvella, mistä päin olet.'..
@AriPntinen
Ehdottomasti YTK:n jäsenenä - ikinä en ole ammattiyhdistystä kaivannut. Tarvittaessa myös työsuhteen aikaiset lakipalvelut samasta talosta.
#tyytyv
äinenasiakas
@MikaelJungner
Täältä äänet menneet useammalta
@MikaAaltola
lle 7️⃣ - juurikin siksi, että hän tulee puoluepolitiikan ulkopuolelta, eikä sorru työmarkkinajärjestökinasteluun, vaan loistaa visiolla ja puolustus- ja turvallisuuspolitiikan osaamisellaan ja käsityksellään empatiayhteiskunnasta.
@yleuutiset
Tämä tentti on uskomaton riman alitus. Yli tunti jaakattiin sinänsä tärkeätä talouspolitiikkaa ja työmarkkinajärjestöjä, joiden toimintaa edes Kekkonen ei olisi tässä maailmanajassa saanut ruotuun ja jotka eivät kuulu presidentin valtaoikeuksiin.
@JariTervo1
@MikaAaltola
totesi hyvin, että presidentti-instituution on pysyttävä irti työmarkkinaosapuolten väittelystä ja päivän politiikasta kyetäkseen toimimaan niissä asioissa, joissa sen politiikassa ryvettymätöntä arvovaltaa tarvitaan.
Klikkiotsikoidusta HS:n artikkelista
@MikaAaltola
sta piirtyy kuva helposti lähestyttävästä, avarakatseisesta, stressiä hyvin sietävästä, kovasti työtä tekevästä ja työntekijöitä arvostavasta modernista johtajasta, joka on parantanut niin työilmapiiriä kuin resursseja.
#aaltola
@MikaAaltola
lla on realistisin käsitys sekä lähi-idän politiikasta että maailmanpolitiikasta. Turha on kilpureiden naureskella, kun lähes jokaista Aaltolan ulostuloa on kelvannut jo lainata eri ehdokkaiden toimesta sumeilematta.
#presidenttitentti
#presidentinvaalit
@MikaAaltola
n näkemyksiä vuodelta 2014 Rosatomista.
Jos Dannyn biisejä miettii, on joku muu tuuliviiri ja tämä mies seitsemän kertaa seitsemän 7️⃣
#presidentinvaalit
Kun miettii summia, jotka moni yritys käyttää työnantajamielikuvaan ja työnantajabrändäämiseen, niin olisiko yksinkertaisempaa kuitenkin panostaa henkilökuntaan?
Hyvää työnantajabrändiä ei voi keksiä, eikä millään kuorruttaa.
#ty
önantajabrändi
#eb
#ty
önantajamielikuva
Olen ollut aiemminkin politiikassa mukana,mutta IKINÄ en ole kokenut mitään näin yhdistävää venymistä, yhteishenkeä,kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta✨Ei riitaa, ei porua. Huumorilla ja posilla myös
@MikaAaltola
n vaalijulisteet esille 🇫🇮
#aaltoliike24
#presidentinvaalit
@MikaAaltola
En ole monissa liemissä keitettynä koskaan kokenut näin valtavaa innostusta ja talkoohenkeä. Luovuutta, venymistä, 24/7 koko ajan tuhatta ja sataa. Ja niin kivaa. Olet Mika oikea johtaja, inspiroiva ja motivoiva. Tämä on hieno matka, on etuoikeus olla mukana.
Organisaatio, joka ei hyväksy konfliktointia, estää kehitystään. Kun työntekijät saavat kertoa mielipiteensä ja heitä kuullaan, luodaan sitoutumista. Konfliktoiva ihminen on yleensä kiinnostunut organisaationsa kehittämisestä💡
Luvussa 📚
@kirsipiha
#Konflikti
päivässä (2017)
@myllarni
Lukioikäisenä sain pitää bileet kaksiossa. Meininki oli taattu, kun jossain vaiheessa frendejä oli kämpässä 70. Ja tulihan ne kytät sitten. Kun nuoripari oli lukittautunut lempimään vessaan ja joku keksi pissata parvekkeen kaiteen yli hädissään. Viimeiset kotibileet meillä.
Uudella presidentillä pitää olla suunnitelma Suomelle päivästä nro 1. Hakea tähän mandaattia. Olen esittänyt konkreettisia ehdotuksia puolustuksen, huoltovarmuuden, infrastruktuurin, NATO-roolin ja Venäjän suhteen. Nyt on korkea aika työlle, edetä harkiten mutta vakaasti.
Miksi juuri Aaltola on paras presidentti ehdokas. Hän on ainoa kansainvälisen politiikan dosentti, UPI:n johtaja, 100% ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Mika on joka aamu lähemmäs 30 vuotta hengittänyt ulko- ja turvallispolitiikan kysymyksiä. Presidentin ydintehtävä!
#mikaaaltola
@MikaAaltola
on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa realisti,ei toivon poliitikko, joka odottaisi, että ilman toimia asiat menisivät hyvin. Hänen ei muiden ehdokkaiden tapaan tarvitsisi valituksi tullessaan luopua puoluekirjasta, koska sitä ei ole koskaan ollut.
#presidentinvaalit
Monien silmät avautuivat, kun
@MikaAaltola
löytyikin vaalikoneissa arvomaailmaltaan keskeltä. Ei äärioikealta, mihin häntä on yritetty laittaa. Ulkopolitiikassa tarvitaan realistista viisauttaa ja sisäpolitiikassa empatiayhteiskuntaa.
#Presidentinvaalit2024
@Valavuori
Hän sekoitti maat taas puheessaan kuin luvut, moni huomasi sen. Venäjä ja Yhdysvallat ovat lähentyneet? Yhdysvallat ja Kiina? Kiina ja Venäjä? Vai mitä maita tarkoitti? Näitä tulee olemaan kansainvälisissä pöydissä näitä stipluja, jos hänet valitaan.
🌊Otavassa on _ tähteä
🌊 PH neutraali on _
🌊Kiven romaani _ veljestä
🌊Mikä laskutoimitus on Dannyn laulussa _ x _ .. tahto rautainen vie vaikka läpi (harmaan kallion)...
🌊James Bond 00 _
🌊Viikossa on_ päivää
🌊_ on onnenluku
Huomenna äänestetään♥️
#presidentinvaalit2024
Tämä koko
#presidenttitentti
vain vahvistaa ja alleviivaa käsitystäni siitä, miksi tässä ajassa presidentin tulisi tulla puoluepolitiikan ulkopuolelta. Tämä työmarkkinajärjestöjen lailla väittelevä politrukkiporukka ei koskaan tule yhdistämään tätä maata.
#presidentinvaalit
Suomella on ollut varaa suunnitella Hki-Turku-rataa, jossa aikaa säästyy 10 min. mutta miljardin pienempää summaa ei ole muka käyttää maan ja sen kansalaisten suojaamiseksi tässä turvallisuustilanteessa!
Hyvä
@MikaAaltola
#presidentinvaalit2024
@MikaAaltola
on maamme osaavimpia tahoja suurvaltapolitiikasta ja sen vaikutuksista tulevaisuuteemme. Syvä osaamisensa on ollut kysyttyä ulkopolitiikan kärjessä toimiville johtajille vaikeissa kysymyksissä, ja häntä on usein pyydetty puoluetilaisuuksiin puhumaan ulkopolitiikasta.
Valitaan Trump tai ei Yhdysvallat-osaaminen korostuu seuraavina vuosina. Se on tärkeä liittolainen ja Suomen keskeisimpiä kauppakumppaneita. Maan poliittinen kulttuuri on syytä tietää. Vuosien kokemus maasta ja sen ulkopolitiikasta on varmasti presidentille hyvästä.
@MikaAaltola
on provosoitumaton, lähimmäisiä kunnioittava, laajaa ja kovaa ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamista omaava ehdokas, joka uskoo empatiayhteiskunnan mahdollisuuksiin ja näkee isänmaallisuuden muuna, kuin hävettävänä muinaisjäänteenä 🔥
2008 Stubb totesi, että Venäjän sodan Georgiassa olisi pitänyt olla käännekohta kansainvälisessä politiikassa, mutta miksi hän kannatti silti venäläisten viisumivapautta, Nord Stream -kaasuputkihanketta ja venäläistä ydinvoimalaa Suomeen?
Huolehdin oman velvollisuuteni eilen ja äänestin
@MikaAaltola
a. Anoppi ja äiti teki samoin ja jälkimmäiselle päätös oli vaikea. Itsenäisesti innostui ja pyysi lopulta jaettavakseen mainoksiakin
@MikaAaltola
n yksilötentin jälkeen 💙
#presidentinvaalit2024
2/2 Empaattinen yhteiskunta on yhtenäisen ja turvallisen Suomen peruskallio. Luotan suomalaisten kykyyn pärjätä kilpailussa ja pitää huolta omistamme ja toisista.
Presidentin keskeinen tehtävä on ymmärtää maamme edun mukainen, viisain ulkopolitiikan suunta ja luotsata Suomea geopoliittisessa myrskyssä jämäkästi ja yhdistävästi eteenpäin. Luotan tässä koko sydämestäni
@MikaAaltola
n osaamiseen:7⃣
#presidentinvaalit
Kyllä
@KirsiAaltola
filosofian tohtorina (informaatioteknologia ja kognitiatiede) +kasvatustieteen maisterina olisi niin perusteellisen loistava presidentin puoliso vaikka
@MikaAaltola
n kyvykkyydet ovatkin ne kisassa tärkeimmät valtit💎
#presidentinvaalit
@MikaAaltola
on tänään ainoa, joka ei hae samalla puolueelleen parempia asemia ja seuraavien eduskuntavaalien ministerisalkkuja. Keskustelu työmarkkinajärjestöistä meni taas puoluepolitikoinniksi ja kinaamiseksi. Nyt ollaan valitsemassa maallemme presidenttiä🇫🇮
#presidenttitentti
@Haagansrk
Rukoillaan myös 2,3 miljoonan syyttömän Kiovassa asuvan ukrainalaisen puolesta 🇺🇦🙏
Kuten presidenttimme Niinistö Brysselissä sanoi, Venäjän toiminta on kuin toiselta planeetalta😱🙏
@MikaAaltola
n kampanjassa kansanliike on kerännyt yksityisiä varoja yhtä paljon,kuin moni 2018 ehdokkaista pl.Niinistö.
#Aaltoliike24
ltä toki puuttuu puoluetuki ja ammattiyhdistysten tukieurot. Kampanjaamme voit tukea täällä, kiitos💜
#presidentinvaalit
@jarielamo
@YleTV1
@alexstubb
Minulle on kyllä tärkeämpää se, MITÄ puhuu kuin onko puhuttu ulkoaopeteltua. Jos sisältö on ulkoaopeteltua konsulttikosiskelua ja maat menee sekaisin haittaa se minua enemmän.
Mitkä puoluekorvatulpat
#presidenttitentti
kommentoijilla on.
@MikaAaltola
selväsanaisesti toi esille, että 1)ei vastusta leikkauksia,taloustilanne on vaikea 2)peräänkuulutti vaalikausien yli menevää keskipitkän aikavälin talouspolitiikkaa, jossa leikkaustoimet oikea-aikaisia 1/2
@MikaAaltola
olisi presidentti-instituutiota kohottava presidentti tämän kiistelevän politrukkiporukan ulkopuolelta. Tämä
#presidenttitentti
oli farssi. Arvokeskustelua empatiayhteiskunnasta tässä ei ollut juuri nimeksikään. Ehkä 20 minuuttia, joka sekin meni toisten nälvimiseksi
Kun kuuntelen äitiäni ja hänen sisaruksiaan ja muisteloitaan, tuntuu joskus, että he syntyivät eri perheisiin. Sama, kun juttelen lapsuuden koulukavereiden kanssa; kuin olisivat olleet eri luokalla kuin minä..Menneisyys ja muisti ei ole jaettua totuutta, vaan näkökulma muokkaa.
Tässä maailmantilanteessa puolustukseen satsaaminen on parasta rauhantyötä. Realismi on Suomelle turvallisempaa kuin toivonpolitiikka. On viisautta nähdä ja rohkeutta toimia.
#presidentinvaalit
#yleastudio
@ReijoKarhinen
@MikaAaltola
riensi maanpuolustuskurssille, kun kutsu kävi ja on sen jälkeenkin lukuisia kertoja visitoinut varuskunnissa. Hän myös sai maanpuolustusmitalin miekoilla tunnustukseksi erittäin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä turvallisuuspolitiikan alalla.
#presidentinvaalit
Äänestäjän kannalta 'huijausta' koko
#presidenttitentti
. En veronmaksajien rahoilla halua kuulla seuraavaksi 6 v.:ksi tässä maailman tilanteessa valittavan presidentin arvotentissä tuollaista puoluepoliittista riitelyä.
@MikaAaltola
pidättäytyi riitelystä 7️⃣
#presidentinvaalit
@Jocka
Asumismenoja voi sopeuttaa, mutta en lähtisi arvostelemaan aikuisopiskeluja, kuten moni ketjussa. Suomessa on onneksi mahdollisuuksia uudelleen kouluttautua. Työelämä on sellaisessa muutoksessa, että harva nuoristamme voi tehdä työikäisyytensä loppuun asti työtä, johon valmistui.
@yleuutiset
Jos presidentti puuttuisi talouselämään ja työmarkkinaosapuolten toimintaan siinä määrin, kuin tässä tentissä yritettiin onnettomasti perustella arvoilla hyvä
@AnnikaDamstrom
siitä syntyisi aivan tavaton haloo ja presidentti-instituution alennustila.
#presidenttitentti
@MTVUutiset
@MikaAaltola
lla oli selkein näkemys ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jota presidentti Suomessa johtaa.
Rauhallinen esiintyminen, kansalaisille asioita avaava.
@JukkaNiemela
Nämä ovat vaikeasti ulkoapäin tulkittavia tilanteita. Emme tunne liikkeen arkea, tiimin kokoonpanoa, tiimiin sopivuutta, pelisääntöjä, perustehtävän toteutumista, emme ole kuulleet ja nähneet kaikkia osapuolia,vaikea sanoa mitään. Työnantajalla kuitenkin aina salassapitovelvoite.
Hyvä
@visaskn
✨
@MikaAaltola
n linjauksissa on jämäkkää tilanteen tajua.
Lisäksi hän ymmärtää konkreettisesti erilaisten ja eri ikäisten ihmisten elämää eri puolilla Suomea, maalla ja kaupungeissa,ja hän on tehnyt töitä Suomen eduksi jo parikymmentä vuotta✨
#presidentinvaalit
Kokeilin vaalikoneita ja 2/3 kääntyi selkeästi
@MikaAaltola
:n eduksi.
Aaltola tuo merkittävän jatkumon fiksuun itsenäisajatteluun ja ilmaisuun kykenevään, mutta kokonaisedun kannalta huolella harkitsevaan ja itsevarmaan presidenttiyteen, jota
@niinisto
menestyneesti hoiti.…
Näkemiin Yhdysvallat, tervetuloa Kiina? pohti
@alexstubb
2017 todeten presidentti Xi Jingpingistä tulleen Davosin sankari. Hän sanoi uskovansa, että Kiinan viisivuotissuunnitelma tuottaa 6–7% vuosikasvua.
Tuliko Kiinasta avoimuuden ja vapaakaupan johtaja?
@MikaAaltola
muistaa ensimmäisen kesätyönsä psykologian opintojensa jälkeen Törnävän psykiatrisessa sairaalassa. Suljetulla oli ihmisiä kaikista sosioekonomisista taustoista. Aaltolan arvoja penänneille suosittelen tätä lukukokemusta:
#presidentinvaalit
@ilkkajii
Kerran heräsin 20min ennen työhaastattelun alkua Etelä-Haagassa. Soitin taxin. Puin. Tumma bleiseri+poninhäntä toimii. Nuolaisin hammastahnaa. Meikkasin taxissa. Olin Espalla tasalta. Jouduin sisäänhengityksen verran odottamaan 😁 En ehtinyt jännittää. Sain paikan🍾
Maailman turvallisuustilanne vaatii, että meillä on realismiin skenaarioajattelunsa perustava
#presidentti
, joka ymmärtää, että nyt on toimittava haaveilematta, ja selkeän vision mukaan kuten
@MikaAaltola
jämäkästi toimisi.
#presidentinvaalit2024
@JuhaniVallikari
@MikaAaltola
Mika Aaltola on edelleen ainoa realistisesti tilanteeseen suhtautuva ehdokas ja ainoa, jolla on ihan konkreettinen visio ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ei tuuliviiri vaan seitsemän kertaa seitsemän 7️⃣
#aaltoliike24
#presidentinvaalit
Mikalla on mahdollisuus yhdistää suomalaisia, nuoria ja vanhoja, kaupunkilaisia ja maalaisia, kansainvälisiä ja perinteisiin juurtuneita. Mika on kaikkia ihmisiä arvostava ja kuunteleva henkilö, jolla on kykyä asettua toisten asemaan.
#presidentinvaalit
Etlan, MIT:n ja Laboren tutkimustulokset haastavat näkemyksen, että teknologinen kehitys veisi työpaikkoja ja lisäisi eriarvoisuutta👩🏻🏭 Suomessa uusien teknologioiden käyttöönotto on kasvattanut työllisyyttä.
#ty
öelämä
#ty
öllisyys
#muutoskyky
#robotisaatio
Aivan onneton tämä
@iltasanomat
@viihde4
presidenttitentti, joka meni puoluepolitikoinniksi, nalkuttamiseksi ja päälle huutamiseksi. Ei mitään muuta arvokasta kuin se, että Alex ei pysty enää pidättelemään: Todellinen luonne ilmeilyineen tulee läpi.
#presidentinvaalit
Tatu Kuosmanen kertoo äänestäneensä valitsijayhdistyksen presidenttiehdokasta Mika Aaltolaa. Hän äänesti sitoutumatonta
@MikaAaltola
a petyttyään puolueisiin. Ensihoitaja Kuosmanen kokee,että ikäihmiset,lapset ja nuoret on unohdettu.
#presidentinvaalit2024
Suosittelen lämpimästi ehdokastaan harkitsevia tutustumaan
@MikaAaltola
n yksilötenttiin, jossa meillä on valittavissa presidentillinen arvojohtaja, Suomen etua sydämestään ajava ulko- ja turvallisuuspolitiikan superosaaja 7️⃣✨
#presidentinvaalit
Legendaarinen urakka kansanliikkeelle ilman koneistoja tämä vaalimainosten pystyyn saaminen, mutta silti monessa kunnassa ja kaupungissa tänä aamuna ensimmäisenä 💪🏻
@MikaAaltola
numerolla 7 ✨
Tutustu ajatuksiin ja linjauksiin:
#presidentinvaalit
@MikaAaltola
Lahjoitukset Mika Aaltolan vaalikampanjaan voi näemmä osoittaa myös MobilePay:llä 49786 / Suomen Turvattu Tulevaisuus ry 💡 Alle 1500 euron lahjoitukset voi tehdä nimettöminä, jollei erikseen pyydä tulla mainituksi nimeltä tukijana🪙
#mukana
#presidentinvaalit2024
#aaltoliike24
Tänään juhlitaan kansanvaltaa ja demokratiaa 🇫🇮 On tärkeää, että käytät oikeuttasi 🙏 Minun valintani on
@MikaAaltola
koska visio, viisaus, realismi, osaaminen, puolueeton, tasapainoinen ja rauhallinen empatiayhteiskunnan puolustaja.
#presidentinvaalit2024
Hienoa iltaa myös presidenttiehdokkaille presidentin linnassa 🕯️🕯️
Erityisesti
@MikaAaltola
ja
@KirsiAaltola
💎
Hienosti edustatte myös Suomen Turvattu Tulevaisuus ry:tä puheenjohtaja
@vvuorisalo
n kanssa 🇫🇮 Pukupaljastusta odottaen. Kuva viime vuodelta ja pilkahdus tulevasta 👌🏻
@MikaAaltola
:Suomi ei ole pystynyt satsaamaan riittävästi varhaiskasvatukseen, vanhusten hoitoon, ei soteen. Puolustukseen satsaamisessa varat eivät mene hukkaan, vaan investointeihin ja työpaikkoihin.
#aaltoliike24
#presidentinvaalit
Mitä ihmettä nyt taas?
Eikö me opita tämän koronataudin kanssa mitään?
Tänään keskustelin työn puolesta yhden mielenterveyspuolen asumispalveluyksikön johtajan kanssa, joka kertoi, että viime viikolla heiltä oli 3 työntekijää pois töistä koronassa.
#korona
#jokotaas
THL myöntää, että koronarokotukset aloitettiin liian myöhään.
Koronatapaukset ovat lisääntyneet kuluvan syksyn aikana ja sairaaloissa koronapotilaiden määrä on kasvanut.
Minä: Miten helmutissa näin pääsi tapahtumaan?
Buenos DIAS 🌞 Uudistamme digitaalista asunto- ja kiinteistökauppaa tukevia palveluita yhteistyössä Digitaalinen asuntokauppa DIAS:in kanssa - asiakkaille sujuvampia ja nopeampia palveluita
Perehdytyksessä oleva chatbottimme Vertti teki viime yönä ihan itsekseen yövuoron. Hups! Olemme varmoja, että Vertin soittolistalla pauhasivat The Nightshift ja I Drove All Night. Asioitko sattumalta viime yönä Vertin kanssa? Miten meni?
Kyllä herra
@MikaAaltola
olisi myös joukkion edustavin ulkomaanmatkoilla ja saisi taatusti Mariniakin laajemman positiivisen julkisuuden. Vogue-kansikuvamateriaalia, mutta sillä erolla Sannaan, että ulkopolitiikan syväosaaminen aivan ylivoimaisella tasolla 7️⃣
#presidentinvaalit
@HarrietMalleniu
@Finnair
Tuo reilun tunnin odotus linjoilla on tullut tutuksi. Aivan ala-arvoista tekemistä huippusesongilla. Eikö sinne muka lisätyövoimaa saa koulutettuakaan.