Yli 200 sosiaali- ja terveysalan toimijan valtakunnallinen kattojärjestö. Tehdään hyvä elämä kaikille – yhdessä
#sote
#hyte
#j
ärjestöt
#hyvinvointitalous
On hienoa, että hallituksen budjettiriihi turvasi sosiaali- ja terveysjärjestöjen työn ensi vuodelle. Järjestöissä työ apua tarvitsevien ja heikoimmassa asemassa olevien kanssa voi jatkua. Jatkamme työtä, jotta tämä työ on mahdollista myös jatkossa.
#onneksionjoku
SOSTE on pettynyt siihen, että hallitus ei budjettiriihessään perääntynyt sosiaaliturvaleikkauksista, vaikka niiden on selkeästi osoitettu lisäävän köyhyyttä ja eriarvoisuutta.
#budjettiriihi
SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä.
Lue lisää verkkosivuiltamme👉
#hallitusohjelma
#budjettiriihi
#sosiaaliturva
Järjestöjen päihde- ja mielenterveystyö, nuorisotyö, kriisiapu, vertaistuki, vapaaehtoisten tuki ja koulutus – esimerkiksi tämä kaikkiko
#RoskiinVaan
?
Järjestöiltä leikkaamalla ei säästetä yhteiskunnan varoja.
#kehysriihi
#j
ärjestöt
Olemme syvästi huolissamme köyhyyttä lisäävästä politiikasta.
Köyhyyden lisääntymisellä on pitkät seuraukset ja mittavat kustannukset.
#Sosiaaliturva
leikkausten vaikutuksia ei arvioitu perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta.
#k
öyhyys
#ihmisoikeudet
”Pääekonomistina tulen keskittymään erityisesti hyvinvointitalouteen ja sen merkityksen kasvattamiseen talouspolitiikassa" toteaa SOSTEn uudeksi pääekonomistiksi valittu
@annimarttinen
.
#hyvinvointitalous
Hallitus on päättänyt korottaa jo nykyisellään korkeita sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja. Valitettavasti tilanne on jo nyt se, ettei kaikilla ole varaa käyttää julkisia
#sote
-palveluja, toteaa
@AnnePeralahti
.
#hallitusohjelma
#asiakasmaksut
#Hallitusohjelma
nakertaa kaikista heikoimmassa asemassa elävien toimeentuloa ja sote-järjestöjen rahoitukseen kaavaillut leikkaukset vaarantavat katastrofaalisella tavalla järjestöjen tarjoaman tuen ja avun: .
Tänään liputetaan kansalaisvaikuttamisen puolesta! 🇫🇮
Sote-järjestöjä tarvitaan tukemaan kaikkien mahdollisuuksia pysyä mukana yhteiskunnassa, puhumaan heikommassa asemassa olevien puolesta ja edistämään terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.
#J
ärjestöjenPäivä
#MiinaSillanp
ää
VMn
#budjetti
esityksessä sotejärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata 127 miljoonaa eli 33 % tähän vuoteen verrattuna. "Julkinen sektori ei mitenkään pysty paikkaamaan järjestöiltä jäävää aukkoa”, toteaa
@VKiukas
.
#budjetti2021
#j
ärjestöt
Pääministeri
@juhasipila
muistuttaa
#MSSOSTE
avajaisissa
#j
ärjestöt merkityksestä Suomessa: rooli on ollut, on edelleen ja tulee tulevaisuudessakin olemaan tärkeä.
Kuka kaipaa ajatusten tuuletusta, rönsyilevää keskustelua kollegoiden kanssa ja uusia polkuja avaavaa verkostoitumista 🙋🏼♀️🙋🏼♂️Vihdoin se on taas mahdollista: nähdään sosiaali- ja terveysalan verkostoitumistapahtumassa
#SOSTEtalk
issa Jyväskylässä 26.-27.4.! 👉🏼
Lyhytnäköisesti tehdyillä väärillä säästöillä voidaan synnyttää tulevaisuudessa suuremmat kulut, jos katse ei kanna yhtä momenttia ja vuotta kauemmas. Järjestöjen avustuksista ei tule leikata nyt eikä myöhemmin, toteaa
@VKiukas
.
#kehysriihi
#j
ärjestöt
#Ukraina
n tilanne ja sotauutiset voivat herättää pelkoa ja ahdistusta. Kokosimme yhdelle sivulle tietoa sote-järjestöjen tarjoamasta avusta ja tuesta sekä tietoa siitä, miten voit järjestöjen kautta auttaa. Lista päivittyy.
#OnneksiOnJOku
#j
ärjestöt
Tänään julkaistun
#Sosiaalibaro
metri 2021 mukaan eduskunnan käsittelyssä oleva
#soteuudistus
saa sosiaali- ja terveysjohtajilta myönteisemmän arvion kuin mikään aiemmista
#sote
-esityksistä.
#tttv21
Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimii 550 000 vapaaehtoista ja työntekijää. Ilman heitä, monia suomalaisten
#hyvinvointi
a tukevia palveluita ei olisi. Onneksi on Jani, Milja, Sinikka, Joonas ja Katja.
#onneksionjoku
#budjetti2021
#j
ärjestöt
#Valinnanvapaus
esitys lähtee huomenna eduskuntaan, eli koko
#maku
- ja
#sote
-uudistuksen ratkaisevat hetket ovat nyt käsillä. Asiantuntijat toistavat jälleen: Nykyinen paketti ei vähennä kustannuksia, ei kavenna terveyseroja, eikä vähennä pompottelua:
5 tärkeintä huomiota uuden
#vapaaehtoisty
ö-tutkimuksen pohjalta:
📍Yhä useampi osallistuu
📍Itse työtä tehdään tunneissa vähemmän
📍Naiset ja nuoret osallistuvat eniten
📍Verkossa ja lyhytaikaisesti tehdään entistä enemmän
📍Järjestöillä yhä tärkeä rooli
STEAn 1.12. julkaiseman avustusehdotuksen mukainen rahoitus lopettaisi nykymuotoisen SOSTEn toiminnan lähes kokonaan. Avustusehdotuksen vuoksi SOSTEn hallitus käynnisti tänään koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut.
@STEAtekoja
@SOSTE10
#STEA
#SOSTE
Sote-järjestöjen avustuksia leikataan n.130 miljoonaa €. Samaan aikaan leikataan sosiaaliturvaa, mikä näkyy sote-järjestöjen työkuormassa. Jos päihde- ja mielenterveysongelmat lisääntyvät tai leipäjonot pidentyvät, järjestöjä kaivataan apuun.
”Olen väsynyt ajattelemaan kvartaaleja vuoden neljänneksinä. Niiden toimijoiden, joita monet teistä edustaa, pitäisi miettiä kvartaalia 25 vuotena!”
Maailmaa ei muuteta vuodessa, saatika neljäsossa, vaan hiljalleen ajan kuluessa. Kiitos huomiosta,
@AnnikaSaarikko
#j
ärjestöjohto
Suomalaiset
#j
ärjestöt ovat helpottaneet myös kuntien taakkaa vuosikymmenten ajan. Ilman järjestöjä asiakkaat valuisivat kuntien sosiaalitoimen, päihdekeskusten tai vaikkapa lastensuojelun jonoihin.
#onneksionjoku
#budjetti2021
@yleuutiset
#Sotej
ärjestöt tarjoama tuki ja toiminta on apua, tukea, arjessa tapahtuvaa osallistumista ja vaikuttamista oman elämän ja tärkeiksi katsomien asioiden puolesta. Tänään
#J
ärjestöjenPäivänä
#liputan
#MiinaSillanp
ään, kansalaisvaikuttamisen ja järjestöjen kunniaksi 🇫🇮
Hyvää
#vapaaehtoistenp
äivä'ä! 100-vuotiasta Suomea on aina rakennettu porukalla, ei urakalla. Kiitos siis kaikille järjestö- ja vapaaehtoistyön tekijöille! Tehdään tulevaisuudessakin hyvä elämä kaikille yhdessä! 🇫🇮❤️
#suomi100
#j
ärjestö100
#j
ärjestö
SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen esittämät indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä koko maassa. SOSTE selvitti köyhyyden muutokset myös maakunnittain.
Lue lisää 👉
#k
öyhyys
Tuore
#SOSTE
pj Kari Mäkinen: "Tuntuu hyvältä, että voin olla mukana omalta osaltani tukemassa vahvaa kansalaisyhteiskuntaa – Ihmisten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden puolustamiseksi on yhdessä tehtävä töitä.”
Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimii 550 000 vapaaehtoista ja työntekijää. Ilman heitä, monia suomalaisten hyvinvointia tukevia palveluita ei olisi. Onneksi on joku!
#onneksionjoku
Ennakkotietoa
#J
ärjestöbarometri 2020:sta: sote-yhdistysten
#vapaaehtoiset
paikkaavat julkisen palvelun neuvonnan puutteita koskien tietoa mm. julkisista palveluista, etuuksista tai eri sairauksista ja niiden kanssa elämisestä.
#j
ärjestöt
"Ajattelen teitä, jotka teette työtä hyvinvoinnin takapihoilla, että arvottomalla olisi arvo ja äänettömällä ääni. Ajattelen, että tarvitsette tietäjien viisautta, ettei ilo ja rohkeus teiltä hiipuisi."
Lue
@ArkkipiispaEVL
n pääkirjoitus
#SOSTEkirje
estä:
Inhimillisten seurausten lisäksi leikkaaminen vaikuttaa julkiseen talouteen pidemmällä aikavälillä. Esimeriksi terveydenhuollon ja lastensuojelun menot kasvavat, kun lisää perheitä siirtyy toimeentulotuelle, toteaa
@anjarvinen
@MTVUutiset
.
#budjettiriihi
#J
ärjestöt arvioivat, että hallituksen kaavailema avustusleikkaus on niin raju, että palveluita karsitaan ja osa loppuu kokonaan.
Järjestöjen työ on sellaista, mitä julkinen tai yksityinen sektori ei useinkaan tee, kirjoittaa
@taloussanomat
.
#kehysriihi
Hallitus päätti kehysriihessään mittavista leikkauksista järjestöjen valtionavustuksiin.
Sote-järjestöjen valtionavustuksia leikataan jo ensi vuonna 25 miljoonalla ja seuraavana vuonna 50 miljoonalla eurolla.
#kehysriihi
#j
ärjestöt
#MSSOSTE
on palannut Helsinkiin. Kiitos kaikille osallistuneille hienosta ja onnistuneesta tapahtumasta! Muistakaa vastata palautekyselyyn. Turvallista kotimatkaa! 😊
Kolmannella sektorilla on edelleen ratkaisevan tärkeä rooli heikoimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentulon ja ihmisarvoisen elämän edellytysten turvaamisessa, toteaa THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo: .
#Sosiaalibaro
#koronavirus
#j
ärjestöt
#SOSTEtalk
in teemassa "Hyvinvointi tehdään lähellä – kuntapalveluiden tulevaisuus" keskustellaan tulevaisuuden hyvinvointikunnan rakennusaineista. Teemaputken ohjelma huipentuu puolueiden loppukirikeskusteluun
#kuntavaalit
alla. Lue lisää ja ilmoittaudu:
Hallitus pohtii kehysriihessä järjestöavustusten leikkauksia. Jo nyt on suunnitteilla 100 Me leikkaus v. 2027 sote-järjestöjen avustuksiin. Valtionavustuksilla ei ylläpidetä järjestöjä vaan niiden toimintaa suomalaisten hyväksi!
#kehysriihi
#j
ärjestöt
.
@VanhanenMatti
#Veikkaus
tuoton alenema on ainakin 200 milj.€. Asia ratkaistaan
#budjettiriihi
Silloin päätetään järjestöjen mm. lasten, nuorten, mielenterveystyön, ikäihmisten ja pitkäaikaissairaiden parissa tehtävän työn tulevaisuudesta. Nyt on aika vaikuttaa!
#budjetti
Työtöntä ei pidä leimata passiiviseksi, jos todellinen syy on palveluiden tai avoimien työpaikkojen puute. Ehdotettu
#aktiivimalli
ei jätä tällaisissa tilanteissa harkinnanvaraa ja on mm siksi huono.
#ty
öttömyys
Sosiaalibarometri 2019 on nyt julki:
Barometrissa etsitään muun muassa vastauksia siihen, mistä saada keinot työllistymiseen, keitä nykyinen
#toimeentulotuki
palvelee ja mikä on järjestöjen rooli palvelujen paikkaajana.
#Sosbaro
#j
ärjestöt
#ty
öelämä
Elämme tällä hetkellä neljää aikaa: eriarvoisuuden, vaikuttavuuden transformaation ja yhteisen hyvän uudelleen määrittämisen aikaa, toteaa dekaani Juho Saari.
#SOSTEtalk
#hyvinvointitalous
#j
ärjestöt
Järjestöjen kunta-avustukset ovat vaarassa kuntien talousahdingon vuoksi! Jos järjestöiltä nyt lyhytnäköisesti leikataan, se kostautuu kunnille tulevina vuosina yhä suurempina
#sote
-kuluina:
@THLorg
@Kuntaliitto
@AnneKnaapi
#kuntatalous
#j
ärjestöt
#J
ärjestöt ovat siellä, missä ihmiset elävät arkeaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen työn merkityksen näkyväksi tekemistä pitää jatkaa, muistutti
@eijakoivuranta
vuoden 2023
#sotepol
-päivien avauspuheenvuorossaan.
Tuore tutkimus: Paljon sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevat ihmiset eksyvät, uupuvat ja turhautuvat sekavassa palveluviidakossa – "Ihmiset eivät sotessakaan ole pelkästään rationaalisia toimijoita."
#sote
SOSTE vaatii hallitusta ja eduskuntaa toimimaan määrätietoisesti ja nopeasti jotta vielä tämän vaalikauden aikana Suomeen saadaan voimaan
#terapiatakuu
. Terapiatakuu on irrotettava laajemmasta hoitotakuusta ja toteutettava etupainotteisesti.
#mielenterveys
Järjestöillä on jo pitkään ollut tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, eikä hyvinvointiyhteiskunta selviä jatkossakaan haasteistaan ilman kansalaisjärjestöjä, kirjoittavat
@EevamaijaP
@MLL_fi
ja
@JHaikari
@SOSTE10
.
#J
ärjestöjenPäivä
Takana huikeat kaksi päivää kohtaamisia, keskustelua, elämyksiä, oppimista. Valtava kiitos
#SOSTEtalk
osallistujille, kumppaneille, puhujille, opiskelijoille ja sostelaisille 🩷
Yhteensä 117
#sote
-alan järjestöä jätti tänään hallitukselle vetoomuksen, jotta
#j
ärjestötoiminnan tulevaisuus ratkaistaan ensi viikon hallituksen puoliväliriihessä kestävästi ja järjestöjen autonomiaa kunnioittaen.
#kehysriihi
#puoliv
äliriihi
Hoi
#j
ärjestö,
#GDPR
astuu voimaan tällä viikolla & nyt viimeistään on laitettava
#tietosuoja
-asiat kuntoon! Ota avuksi tekemämme ohjeistukset ja mallit:
Järjestöjen tuottamien palveluiden jatkuvuus ja toimintaedellytykset on turvattava, toteaa sotevaliokunta lausunnossaan ja korostaa, että järjestöjen tuottamat palvelut kohdistuvat usein haavoittuvimmassa asemassa oleviin henkilöihin.
#j
ärjestöt
#koronafi
#J
ärjestöt tarjoavat ihmisille mahdollisuuksia harrastaa, saada apua ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Järjestöjen toiminta tarvitsee puolustajia uusilla hyvinvointialueilla.
#Aluevaalit
ovat parin viikon päästä. Muista äänestää!
#OnneksiOnJoku
#ihmisensote
Tuore tutkimustieto, konkreettiset esimerkit ja selkeämpi yhteistyö järjestöjen kesken. Esimerkiksi näillä keinoilla
#j
ärjestöt voivat vaikuttaa päättäjiin nykyistä paremmin, vinkkaa järjestöille jättämässään "vaikuttamistestamentissa"
@TuijaBrax
.
#SOSTE
juhlii tänään vuosipäiviä! Kiitos kaikille jäsenillemme, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Hyvä elämä kaikille tehdään tulevinakin vuosina yhdessä!
#j
ärjestöt
#j
ärjestö
#sote
#Sote
-vaaleissa luodaan perusta sille, että korona ei pääse synnyttämään samanlaista vahinkoa lasten ja nuorten elämään kuin 1990-luvun lama aiheutti. Myös
#sotej
ärjestöt ovat tässä tärkeässä roolissa. Lue
@liandersson
@vasemmisto
#aluevaalit
-blogi.
SOSTEn
@VKiukas
varoittaa sote-järjestöjen avustuksiin kaavailtujen leikkausten seurauksista.
#J
ärjestöt vastaavat isosta osasta työtä, jolla ehkäistään palvelutarvetta tai siirretään sitä, kuten kriisipuhelimista ja vertaistukiryhmistä.
#kehysriihi
Uusi tutkimusjulkaisu! Koronaepidemia toi esiin suomalaisen sosiaaliturvan, eli palvelujen ja toimeentuloa turvaavien rahallisten etuuksien, haavoittuvuuden poikkeusoloissa: .
#Sosiaalibaro
#koronakriisi
#koronavirus
Upeaa toimintaa
@LappeenrantaFi
! Haastamme kaikki Suomen kaupungit ja kunnat mukaan vastaavilla tempauksilla muistuttamaan järjestöjen tekemän työn merkityksestä ja siitä, että
#onneksionjoku
.
#j
ärjestöt
#Lappeenranta
kaupungintalon julkisivu juhlavalaistaan jatkossa järjestöjen teemapäivien kunniaksi. Teolla muistutetaan järjestöjen toiminnan tärkeydestä ja tuodaan niiden työtä näkyväksi.
#j
ärjestöt
#yhteisty
ö
Hyvää maailman kansalaisjärjestöpäivää! Vahva ja vapaa kansalaisyhteiskunta on yhdessä olemista ja tekemistä, mikä tuottaa sosiaalista pääomaa, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Se on olennainen osa demokratiaa. Tutustu
#j
ärjestö'tekoihin: .
#WorldNGODay
Meidän missiomme on yhdessä tehty hyvä elämä kaikille. Tällä ajatuksella pyrimme ajamaan yhdenvertaisuutta arjessa päivittäin, meille kaikille - ja tällä viikolla se ansaitsee erityistä huomiota!
#HelsinkiPride
kunniaksi logommekin saa 🌈 -värit. Hyvää
#pride
-viikkoa! 🏳️🌈
Hallitukselle kiitos päätöksestä, joka turvaa sote-järjestöjen työn myös ensi vuonna. SOSTE on tyytyväinen, että edunsaajia kohdellaan yhdenmukaisesti, vaikkakin sote-järjestöjen kompensoinnista osa tulee jakamattomista varoista.
#OnneksiOnJoku
#j
ärjestöt
SOSTE julkaisi tänään Järjestöopas-palvelun tukemaan järjestöjen arkea. Sote-järjestöjen työntekijöille suunnatusta oppaasta löytyy jäsennellysti tietoa sekä ohjeita ja vinkkejä järjestötoimintaan: . Katso myös uusi
#j
ärjestöhommissa-blogi!
#j
ärjestöt
SOSTE on huolissaan valtiovarainministeriön
#budjettiesitys
vaikutuksista erityisesti heikoimpien ja sairaimpien toimeentuloon sekä näiden ihmisten auttamiseen. Leikkausten kumuloituvat vaikutukset osuvat samoihin ihmisiin. Lue lisää: .
"On erityisen tärkeää huomioida sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rooli kuntien ja maakuntien yhteistyössä", toteaa kunta- ja uudistusministeri
@AnuVehvilainen
#SOSTEblogi
'ssa: .
Paljon on hyvää, paljon kaivataan myös konkretiaa. Siinä
#j
ärjestöt voivat auttaa!
Rinteen
#hallitusohjelma
tähtää eriarvoisuuden torjumiseen moninaisin keinoin, ja pyrkii vahvistamaan kaikkien osallistumista työelämään.
Pian liputetaan kansalaisvaikuttamisen puolesta!
Sunnuntaina 1.10. vietetään Miina Sillanpään päivää, joka tunnetaan myös Järjestöjen päivänä.
Päivä tarjoaa järjestöille tilaisuuden nostaa esiin tärkeää rooliaan 👉
#J
ärjestöjenPäivä
@MSillanpaan_sr
Hallituksen kaavailemat leikkaukset sosiaaliturvaan lisäävät merkittävästi pienituloisten ja osa-aikatyötä tekevien työn vastaanottamisen kannustinongelmia.
#budjettiriihi
#hallitusohjelma
Suurituloiset pitäisi ottaa mukaan sopeutustalkoisiin, sillä nyt pienituloiset on vastuutettu melkein kokonaan julkisen talouden sopeuttamisesta, kirjoittaa SOSTEn pääekonomisti Otto Kyyrönen
@aamulehti
.
#talous
#verotus
#inflaatio
Tänään se on! Kaksi päivää koulutuksia, kohtaamisia ja verkostoitumista edessä. Käytäthän häsää
#MSSOSTE
, niin löydämme toisemme myös verkkoaalloilla 🛳
”Jokaiselle ihmiselle tekee hyvää, kun hän saa nähdä ja kuulla, että sydämen halulla tehty työ saa vastakaikua ja ymmärtämystä osakseen.”
#MiinaSillanp
ää
Tänään
#liputan
!
Tutustu sote-järjestöjen tekemään työhön:
#onneksionjoku
#j
ärjestöjenpäivä
Rajut leikkaukset sote-järjestöjen valtionavustuksiin heikentävät merkittävästi järjestöjen mahdollisuutta tarjota ennaltaehkäisevää työtä ja lisäävät julkisten menojen kasvupaineita, toteaa SOSTE lausunnossaan eduskunnan sote-valiokunnalle.
Kehysriihen rajujen sote-palveluiden leikkausten kokonaisvaikutusten arviointia ei ole tehty. Perusteltu pelko on, että leikkaukset tulevat osumaan samaan, jo valmiiksi heikossa asemassa olevaan ihmisryhmään, joihin hallituksen muutkin leikkaukset osuvat: .
Vain pieni osa hyvinvoinnista syntyy sosiaali- ja terveyspalveluissa. Siihen vaikuttavat elämäntilanne, ihmissuhteet, yhteisö, toimeentulo – muun muassa: . Lue
@ErjaSaarinen
#SOSTEblogi
.
#hyte
#kunta
#sote
Jälleenrakennuksessa ja
#koronakriisi
n toiseen vaiheeseen varautumisessa tarvitaan kaikkia toimijoita. Koronan aikana aloitettua hyvää
#yhteisty
ötä julkisen ja kolmannen sektorin välillä tulee edelleen ylläpitää ja kehittää, kirjoittaa
@AnnePeralahti
.
Hallitusohjelman leikkauslista
#sosiaaliturva
sta ja köyhimpiin vaikuttavista palveluista on karua luettavaa. Leikkaukset kasautuvat väistämättä samoille ihmisille. On vaarana, että tämä hallitus lisää sukupolvelta toiselta periytyvää kurjuutta.
#k
öyhyys
#J
ärjestöt vastasivat nopeasti ja tehokkaasti inhimilliseen hätään
#koronakriisi
ssä ja nyt
#Vastaamo
n tietomurrossa. Jotta tällaisiin yllättäviin tilanteisiin pystytään vastaamaan, tarvitaan rakenteita, muistuttaa
@VKiukas
#SOSTEblogi
ssa.
"Ei voi olla niin, että
#j
ärjestöt, jotka tekevät työtä yhteiskunnan sairaimpien ja köyhimpien jäsenten puolesta, joutuisivat nyt kärsimään”, sanoo Sosten pääsihteeri
@VKiukas
.
#OnneksiOnJoku