Helsinki-based journalist
#climatechange
#ent
äsilmasto Writer of Suhteellisen vapaata. Drafting my next novel.
I only communicate here w identified users.
Kiitos kaikesta myötäelämisestä. Osanotot lämmittävät meitä omaisia. Ihaninta on ollut kuulla muistoja, joita ihmisillä isästä oli. Hän sai elää 83 vuotta ja miten onnekas oli, kun ehti siinä ajassa tutustua niin moniin.
Miksi valtio pystyi koronassa tukemaan Finnairia nopesti satojen miljoonien lainoilla ja valtiontakauksilla, mutta polvillaan oleville sairaaloille ei saada kriisitukea?
Yksityinen sairausvakuutus on osaoptimointia haitallisimmillaan. En tajua miksi perheet maksavat satoja, jopa tuhansia, euroja vuodessa mieluummin vakuutusyhtiölle kuin veroina jolloin _kaikki_ pääsisivät jouhevasti hoitoon.
Se opetti, että kuolema on arkinen osa elämää ja että vainajan asioiden hoito on oudon monimutkaista. Suomessa kuolee 60000 ihmistä vuodessa. Silti jokaisella perikunnalla on olo kuin pyörä pitäisi keksiä uudelleen: laskuja skannaillaan, virkatodistuksissa menee viikkoja...
#yleastudio
:ssa Orpo&Sipilä loukkaantuivat, kun hallitusta syytettiin naisvastaiseksi. Miksi he sitten antoivat täyden tukensa ulkoministerille, joka polkee aborttioikeutta? Soinin toiminta on osa globaalia taantumuksellista liikettä. On naiivia, jos ei tajua sen uhkaa naisille.
myyrmäen auto-onnettomuus on tragedia 12-vuotiaan uhrin omaisille. On kiinnostavaa, että uutisoinnissa pyörii uhrin kulkuvälineen, sähköskuutien nopeuksien ja turvavälineiden ympärillä. Kuitenkin kuoleman aiheutti autoilija jota epäillään törkeästä liikenneturvan vaarantamisesta.
Tältä näyttivät lööpit sen jälkeen, kun luontopaneeli oli edellisenä päivänä antanut eloonjäämisohjeet ja varoittanut, että kolmannes luonnosta tuhoutumassa lähivuosikymmeninä.
#IPBES
#ent
äsilmasto
Ai kappas, sitä helppoa keinoa vähentää Venäjän fossiilisia, että ois jätetty talvinopeudet voimaan, ei käytetty.
Energiajärjestö IEA ehdotti sitä esittäessään keinoja nopeaan energiariippuvuuden katkaisuun, mutta kun kaikki vähentäminen on tabu, niin ei sitten.
🚗 Kesänopeuksiin siirtyminen alkaa tänään tiistaina 12.4.
⚠️ Muista, että turvallinen ajaminen voi edellyttää alempia nopeuksia kuin liikennemerkki sallisi. Polttoainettakin säästyy, jos ajaa rauhallisemmin.
👉 Lue lisää:
#tieliikenne
#kes
änopeudet
Miksi nopeusrajoituksia ei lasketa talvirajoitusten tasolle
@TimoHarakka
? Tämä olisi helppo ja nopea tapa vähentää fossiilisten kulutusta ja Venäjän sotakassaa. Myös perustelut että fossiilisen osuutta polttoaineesta lisätään juuri nyt, olisi kiinnostava kuulla.
#stopfuellingwar
Olisiko tämä
#sinilev
ä,
#mets
äpalot ja katouutiset nyt riittävä merkki siitä, että ilmastonmuutos vaatii nopeita toimia? Ettei tarvittaisi äärimmäisiä ilmiöitä ja nälänhätään vaan ihan tästä jo otettaisiin vaari.
Kiinnostava Twitter-ilmiö on, että demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavat esiintyvät pääosin omilla nimillään ja kuvillaan. Trumpilaiset ja laitaoikeisto ovat kuvattomia nimimerkkejä. Anonyymin tilin, jolla vähän seuraajia, voi jättää omaan arvoonsa.
Voisiko uutismedia lopettaa kutsumasta ilmastotavoitteita kunnianhimoisiksi? Kunnianhimoinen vihjaa että vähän keulitaan. <1,5 C tavoite on kohtuullinen tai välttämätön. Jos siis uutistekstiin politiikkatavoitteille kuvauksia lisätään.
#ilmastokriisi
@PaiviRasanen
”Avioliitto rajautuu kuitenkin juuri miehen ja naisen väliseksi – siitä todistaa sekä ihmisen biologia että Raamatun selkeät opetukset.” Ihmisen biologialla ja avioliitolla ei ole pätkääkään tekoa keskenään. Avioliitto on omaisuuden hallinnointia ja juridinen sopimus.
”Suomen ensimmäinen 100% vegaaninen hampurilaisketju Bun2Bun lisäsi reilusti myyntiään jätettyään lihan kokonaan pois ja siirryttyään täysin vegaanisiin tuotteisiin. Myynti on 1,5 kuukauden aikana kolminkertaistunut verrattuna aikaan, kun ravintolasta sai myös lihahampurilaisia.”
Mäkin allekirjoitin mutta on se nyt saatanasta että meidän pitää kirjoitella nimiä ettei Kampissa myytävät vaatteet ole orjien tekemiä. Orjien 2020-luvulla! Ja tähän ei muulla muka voitaisi puuttua kun adresseilla?!?
Allekirjoitin. Vetoomus sen puolesta, että vaatefirmat eivät käyttäisi uiguuriorjatyövoimaa. Uiguurien pakkotyöllä teetettyjä vaatteita päätyy myös meille ja Suomessakin Kiina on suurin vaatteiden tuontimaa.
@Finnwatch1
#kiina
#uiguurit
Kuljen vanhoissa vaatteissa. Vaatteiden pitkä käyttöikä on niiden tärkein asia ekologisessa pukeutumisessa. Luonto ei kestä että larppaamme Barney Stinsonia jolle ”new is always better”.
Naisia syyttävien kohukolumnien tarkoitus on houkutella klikkauksia. Sille logiikalle ei ole väliä, jaetaanko tekstiä pöyristyneenä vai kiitellen. Jos siis susta maailmassa on jo julkaistu riittävästi taantumuksellisia kolumneja, jätä ne jakamatta. Jaa mieluummin hyviä.
Olen liberaali kaupunkilais-vihreä ja minusta vapaus vähän vahvempaan alkoholiin ei ole symboli vapaudelle. Vapautta on sen sijaan mm. ihmisoikeudet, vapaus kieltäytyä aseista, vapaus liikkua ja asua missä lystää, uskoa mihin haluaa ja rakastaa ja/tai panna ketä haluaa.
Ruotsal iltapäivälehti Expressen satsaa ilmastoon: perustaa 5 toimittajan ilmasto-osaston, kouluttaa 400 muuta toimittajaa aiheesta ja julkaisee CO2-tasot.
#ent
äsilmasto
Reilu kuukausi sitten sanoin, ettei ilmastonmuutoksen kiistäminen ole Suomessa enää mikään juttu. Yleisössä pari kovan luokan ilmastoasiantuntijaa opponoi. Nyt huomaan heidän olleen oikeassa. Yhtäkkiä ilmastotieteen mukaan toimiminen on paniikkia ja sen haastaminen kiinnostavaa.
Maidon asema Suomessa murtuu. Tuoreessa kyselyssä kolmannes suomalaisista sanoo vähentävänsä tai lopettavansa maidon kulutuksen kokonaan seuraavan 5 v. aikana. 15% ei ole koskaan juonut
#maito
:a tai on lopettanut sen jo aikaoja sitten. Tutkimuksen teetti Oatly TNSKantarilla.
Haluan, että ostamani vaate kestää kymmenen vuotta, niin, että sen voi tarvittaessa korjata ja ilman että tyyli mene karmeasti pois muodista. Pikamuodista on päästävä. Puuvillakilon ilmastopäästö sama kun juustokilolla!
Finnairin toimarilta voisi kysyä, minne tulevisuudessa matkustetaan. Alpeilla on lumetonta, Välimerellä äärihelle ja metsäpalot, mm. Damissa ja Barcelonassa paikalliset ovat väsyneet turistimääriin, Jenkkien isoja kaupunkeja, Aasiaa jne kurittavat äärisäät, Australiaa palot...
Samaan aikaan kun monet Välimeren lomakohteista kirjaimellisesti palavat, on
@Finnair
toimitusjohtaja huolissaan, että pula lentokoneista, henkilökunnasta ja varaosista voi pian hidastaa lentoliikenteen kasvua.
Don’t look up.
#ilmastokriisi
Tutkiiko joku kielentutkija ilmastouutisoinnin ja -politiikan kieltä? Se on niin kiinnostavaa! Miksi ilmastokriisi viittaa aktivismiin, mutta talouskriisi on neutraali sana, hysteria vs. realismi, nuoret aktivistit ja heidän motiiviensa kehystys...
Tämä otsikko olisi voinut olla myös ”Missä ihmiset päästetään seuraavaksi kulkemaan turvallisesti”. Mutta journalismi on helposti säilyttävä voima ja se on ongelma kun maapallon elinkelpoisuus vaatii nopeita ja isoja muutoksia.
Puhe siitä, että banderolli eduskunnassa olisi liian pitkälle menemistä, on musta pyrkimys väistää mielenosoituksen viesti. Me kansalaiset vaaditaan ilmastokriisiin puuttumista, koska meidän turvallisuus on uhattuna. Vaatimus on niin tärkeä, että banderolli ei ole liioittelua.
Reilu kk sitten IPCC varoitti ylikulutuksemme vakavista seurauksista ilmastokriisille. Nyt uutisissa iloitaan ostovoimasta, kaupan piristymisestä ja kulutusjuhlasta.
#ent
äsilmasto
@hsfi
Ihmisille pitää kertoa miten tehokkaimmin vähentää päästöjä.
#ruokah
ävikki on marginaalitoimi, kasvistuotteisiin siirtyminen ja energian säästö merkittäviä. Nyt on tilanne jossa kansalaisten päästöt kasvaa, vaikka ihmiset luulee tekevänsä ilmastotekoja.
"Emme länsimaissa enää tarvitse
#talouskasvu
:a. Raha ei tee meitä onnellisemmaksi. Pitää miettiä hyvinvointi siltä kannalta, ettei se enää ole niin riiippuvainen talouskasvsusta", sanoo
@PasanenAmanda
ja saa
#meid
änlmasto yleisöltä spontaanit aplodit.
Voisiko ennallistamista vastustavilta poliitikoilta edes jossain mediassa kysyä, että millä keinoin he pysäyttäisivät metsien luontokadon? (Ja toimittajan pitää selvittää sen verran, että esitetyt toimet pannaan sukupuuttoaallon mittakaavaan)
”the idea that white men would lead the attacks on Greta Thunberg is consistent with a growing body of research linking gender reactionaries to climate-denialism”
HS pääkirjoitus on taas osoitus median status quo:a ylläpitävästä luonteesta. Vaaditaan asioiden pysyvän kuten nyt eivätkä tyytymättömät saa näyttää sitä, ainakaan kadulla. Parempi olisi varmaan jos elokapina nätisti kirjoittaisi pääkirjoituksia. Vai mitkä keinot HS hyväksyisi?
HS Visio on listannut kotimaisia bisnesmokia.
Kiinnostavasti firman menestykselle media antaa toimarin kasvot, mutta tumpelointi tapahtuu passiivissa.
Juttussa nimetään 1 johtaja. Kaikki muu vaan tapahtuu firmoille. 1/2
HS kuvittaa
#s
örnäistentunneli jutun näin. Kysehän ei ole siitä että päästöt lisääntyy vain hitusen vaan että on sitouduttu liikenteen päästöjen nopeaan LASKUUN. Tehokkainta on jos autoilu vähenee, kirjoittaa stadi omassa hiilineutraaliussuunnitelmassa.
Pystyn katsoon
#ClimateStrike
kuvia vain pienissä erissä koska muuten itken onnesta ihan hillittömästi. Nyt odotan uutisia konkreettisista päätöksistä. Kiitokset nuorille ei vähennä päästöjä, teot vähentää. Saksa otti tänään askeleita, missä seuraavaksi?
IPCC:"Mikä tahansa lisäviivästys aiheuttaa, että menetämme tämän lyhyen ja pian sulkeutuvan aikaikkunan elinkelpoisen tulevaisuuden varmistamiseen." ELINKELPOISEN TULEVAISUUDEN.
#ilmastokriisi
ei ole ylellisyysasia joka hoidetaan sitten jos keretään
Tänä on se syksy, jolloin Ilmastonmuutos breikkaa politiikassa. Journalismin pitää pysyä tahdissa! Tiede- ja ulkomaan sivut jo havahtuneet, lifestyle-sisältö ja politiikan toimittajat eivät. Puhun aiheesta journalismin päivässä 12.10.
@leipola
kanssa.
Hesari linjaa pääkirjoituksessa ”ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden katoaminen ovat ihmiskunnan suurimmat uhat”. Aivan mahtavaa! Seuraava askel toivottavasti että nämä uhat mainittaisiiin edes yhdessä päivän lehden jutussa.
#ent
äsilmasto
Vain vko
#IPCC
-raportin jälkeen huutava
#ilmastohiljaisuus
.
Viikonlopun iltapäivälehdissä ei mainita ilmastoa mitenkään. Ainoa poikkeus näkökulmateksti joka piiitkästi kuvailee miksi vaatimukset Suomen maatalouden modernisoimiseksi ovat väärin. Jälleen media betonoi status quon.
”Viimeksi tänään TEM:issä kuulin, että (ilmastonmuutoksen suhteen) pitää ottaa huomioon taloudelliset realiteetit. Päättäjät eivät tunnu tajunneen planetaarisia realiteetteja”, sanoo
#ilmastoveivi
perustaja Laura Kolehmainen.
Mediassa huutaa
#ilmastohiljaisuus
. Päivän Hesari kertoo, että meitä uhkaa ennennäkemätön ilmastokriiis, koska Himalaja on sulamassa. Muualla lehdessä ilmastoa ei sitten mainitakaan, paitsi kerran kulttuurisivuilla. Ilmasto ei voi enää olla erilliskysymys.
#ent
äsilmasto
Raikkaampi ilma, vähemmän meteliä, turvallisempi muille liikkujille ja enemmän tilaa ihmisille, vihreälle ja ravintoloille. Niinkin voisi kirjoittaa siitä että autojen roolia Hkin ydinkeskustassa mietitään uusiksi. Mutta media tarraa taas vanhaan.
Tietenkin keskustalle olisi mukavinta jättää kansanedustaja Kärnän syrjivät & vihamieliset kirjoitukset käsittelemättä. Toivottavasti sitä ei sallita. Yleisö ja media ansaitsee vastaukset, miten äärioikeistolainen nettitoiminta ja siitä valehtelu sopii keskustalaisuuteen.
Tutkija
@jmkorhonen
kehottaa osoittamaan mieltään ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Omia ilmastovalintoja (kasvissyönti, lentämättömyys..) pitää tehdä koska se on moraalisesti oikein, mutta sivilisaatio pelastuu vain, jos jätetään jatkuvan kasvun ideologia.
Näissä vaalikonekyselyissä annetaan ymmärtää, että olisi olemassa vaihtoehto, jossa ympäristöä ei suojella eikä elintaso laske. Oikeasti ympäristötuhot romahduttavat elintasoa, ruuantuotantoa ja taloutta hallitsemattomasti. Elintason turvaamiseksi ympäristöt on suojeltava.
Huoh. Myös
@yleuutiset
vaalikone lähtee mukaan tähän haitalliseen luopumisen narratiiviin. Eivät puhtaampi energia, fiksumpi liikkuminen, terveellisempi ruoka ja siirtyminen kiertotalouteen tarkoita elintasosta tinkimistä. Pikemminkin päinvastoin.
#eduskuntavaalit2023
#vaalit2023
Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole helppoa. Mutta ei se näin raskasta ole kuin nykyinen elämäntapa jossa klo 6.30 jonotetaan kaupan oven takana että saadaan kotiin lisää siivottavaa ja parin vuoden päästä roskiin heitettävää.
Tänään julkaistu
#tienhaarassa
kirja vaatii ilmastohätätilaa ja hiilibudjettia. Kiinnostava oli huomio median ilmastosuhteesta: ilmiö ja tavoitteet raportoidaan huolella, mutta kun joku esittää toimia, alkaa otsikoissa populistinen parku pihvikiellosta ja autoilijan kynimisestä.
Mitä ajatuksia herättää se että media toistelee Suomen hiilineutraaliustavoitteen olevan kunnianhimoinen? En muista nähneeni vastaavaa muiden poliittisten tavoitteiden kohdalla. Mitä jos sitä kutsuttaisiin uutisissa välttämättömäksi?
Kiinnostaa, muuttiko lokakuun IPCC-raportti, jotain sun henkilökoht elämässäsi (kulutus- tai ruokavalinnat, menitkö mielenosoitukseen, kompensoitko)? Mä lopetin lentämisen, käyttänyt iltoja ja vkl ilmastoviestimiseen& kysynyt jokaiselta haastateltavalta aiheesta.
Globaalisti selvä enemmistö kannattaa jo nyt pontevia ilmastotoimia. Mitä tapahtuisikaan, jos media ottaisi aiheen yhtä tosissaan kuin koronan?Analysoisi hallituksen ilmastoviestintä��, vertailisi maakuntakohtaisia päästövähennyksiä, kysyisi miltä ihmisistä tuntuu...
#ent
äsilmasto
Median ilmastouutisointi on ristiriitaista: päästövähennyksiä pidetään välttämättöminä mutta kun ehdotetaan toimia joilla niihin päästäisiin, alkaa populistinen parku esim kallistuvasta bensasta.
#ent
äsilmasto
Tuntuu ihan totaalisen surrealistiselta kun oma romaani on tullut kirjakauppaan. Mutta siellä se on: pari vuotta naputtelemani rakkausromaani Suhteellisen vapaata. Kiitos
@OtavanKirjat
että tämä tapahtui.
#suhteellisenvapaata
Suomen hallituksella ja
@PetteriOrpo
on äärioikeisto-ongelma. Kysymys on myös suomalaisen median ongelma. Toimittajien tulisi ymmärtää äärioikeiston kaksoisviestintä, eikä niellä saivartelua vitseistä.
Kolme päivää siihen meni: uutistoimituksissa on palattu normaaliin ja ilmasto taas sivussa. Ennätyskauheat palot&lämpöaallot vaan koettelee,
#ilmastokriisi
ei niissä uutisissa välttis edes mainita.
Suomessa ei ole koskaan tehty näin laadukasta ja monipuolista ilmastojournalismia kun tällä hetkellä: puolueiden ilmastopol. vertailut, ilmastovaalipaneelit, junamatkaijutut jne. Kuulemma jopa Koiramme-lehdessä ilmastosta! Kiitos!
Kysymyksen muotoilu on huono. Se antaa, jälleen kerran, kuvan että olisi mahdollisuus jatkaa kuin ilmastointi kuumenisikaan. Elintaso laskee hallitsemattomasti, jos päästöjä ei hillitä. Median pitää lopettaa esittämästä että on business as usual-vaihtoehto kun sellaista ei oo.
Noin 45 prosenttia suomalaisista ei kesällä ollut gallupissamme valmiita tinkimään omasta elintasostaan ilmastonmuutoksen vuoksi.
Tuli mieleen kun mietitään, miksi ilmastokokouksessa on niin vaikeaa.
(Lähde: )
Vielä aiheesta "media jututtaa Välimeren kuumuudessa tuskailevia suomalaisturisteja".
Ilmastosta raportoidaan yhä niin, että on mahdollista valita, tietääkö lukija elävänsä keskellä
#ilmastokriisi
:ä. Ei kukaan lähde Ukrainaan ja hämmästy sitten haastattelussa, että onkin sota.
Lomalaiset tuskailee somessa Välimeren helteitä.
Ensin ihmetytti, että miten aikuiset ei ole ennen huomanneet uutisia helteistä, kuivuudesta ja paloista, mutta sitten muistin että matkatoimistot kauppaa etelänlomia aivan kuin mitään kuumenemista ei olisi
Mikä on se mekanismi joka tsekkaa että vuoden 2035 hiilineutraaliutta kohden edetään riittävässä tahdissa? Siis esim. että jokaisen vuoden budjetti mahdollistaa riittävät päästövähennykset. VM laskee rahoja, mutta kuka laskee CO2-tonneja? Miten kansalainen voi seurata kehitystä?
VM:n on jo syksyllä alkanut lyödä tahtia eduskuntavaaleja kohti. Ministeriö vaatii että talouskuri on pantava muun politiikan edelle. Menoja pitää leikata miljardeilla. VM on kuin kokoomus steroideilla. 1/2
Esimerkillistä Svenska Dagbladet: lehden matkasivut puolittaa kaukomatkojen esittelyn ja tuplaa jutut pohjoismaisista kohteista. Juna on ensisijainen matkustusmuoto alle 2000km matkoille.
#ent
äsilmasto
SvD Resor halverar antalet reportage om resmål längre än fem timmars flygresa från Sverige, och fördubblar antalet reportage om resmål i Norden. Samtidigt skärper vi på SvD vår interna resepolicy:
Tätä parodiaa ei voisi keksiä. Urheilusivuilla on jo nähty ammattimaista pohdintaa ilmastokriisin vaikutuksista mm hiihdolle. Nyt toivoisi että autourheilua seuraavat toimittajat suhteuttaisivat tämän ”tuntuvan harppauksen” F1-sarjan kokon.päästöihin.
Ilmastonmuutoksen maailmassa ehdotan työlle uusia kriteerejä. Merkityksellistä ei pitäisi olla se, kuinka kauan työntekoon käytetään aikaa, vaan mitkä sen ilmastovaikutukset ovat. Kaikenlaisen turhan paskan valmistus ja markkinointi pitäisi kieltää heti.
Tänään, kun kuuntelin taas yhtä keskustelua, jossa
@GretaThunberg
viitattiin pelkällä etunimellä, tajusin minkä megaluokan julkkiksen ilmastokeskustelu viimein saanut. När personen nämns m bara förnamn, då har man blivit en riktigt stor stjärna. Så glad att Greta blivit det!
Hauskaa, että ihmiset keksii paljon ilmastoaloitteita. Nyt vireillä adressi, että ilmasto-opista pitää tehdä oma oppiaine. Olen eri mieltä. Ilmastonmuutoksen pitää olla integroitu kaikkiin aineisiin. Siten koulujärjestelmä kouluttaa parhaat kyvyt lämpenemisen torjuntaan.
Mitä kaikkia tieteenvastaisia voimia Ylen pitää haastatella
@joukojokinen
? Toivon, että tarkoitit, että pitää paremmin ymmärtää pienen mutta äänekkään denialistiopposition motiiveita ja toimintatapoja. Tutkijat yksimielisiä ilmastokriisin uhasta, siksi uhka sana toistuu.
Tuore tutkimusartikkeli: Arkiset somekuvat ovat täynnä ilmastomerkityksiä. Loma-, remontti- tai pihvikuvia jakava ei ota kantaa ilmastoon mutta ylläpitää isopäästöistä elämäntapaa. Samalla somen tykkäykset antavat oikeutusta päästöille.
Hyvää
#IPCCraportti
-uutisissa: HS ja Yle nostivat pääuutiseksi ja liveraportoivat, samoin IS antoi netissä tilaa. (Iltalehden sivulta tuskin löytyy)
Parannettavaa: Kuvitukset ovat edelleen jäätiköitä ja jääkarhuja. Ilmastokriisi osuu ihmisiin jo nyt. Median pitää näyttää se. 1/2
Juuri kun luulin, että
#falsebalance
ei enää ole ongelma suomalaisessa ilmastojournalismissa
@MTVUutiset
istuttaa aamutv:n sohvalle toimittajan, joka saa vastaansanomatta väittää että akatemian professori tienaa ilmastonmuutoksella.
On outoa, että verotetaan just sitä, mitä maailmaan halutaan lisää eli työtä. Sen sijaan lentäminen, jota pitäisi olla vähemmän, on vapautettu veroista. Nyt Sitra on laskenut miten kannattavaa ympäristöverojen nosto olisi. Sitten olisi rahaa hyvinvointiin.
Ristiriitaista kun aamun Hesarissa järjestöt toivovat että yksittäiset ihmiset _eivät_ lähtisi avustusmatkoille Ukrainan rajoille. Kuitenkin saman lehden pääkkärissä oikein nimeltä kerrotaan kolmen miehen tällaisesta retkestä ja toinen artikkeli seuraa muita roudaajia.
Mahtava kuva siitä, ettei juna Keski-Eurooppaan ole niin hidas tai kallis, kun voi luulla. Aamiainen Tukholmassa, lounas Köpiksessä ja illallinen Hampurissa. Siinä välissä tehokasta työ-, luku- tai loma-aikaa junassa.
”Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia välttämään tarpeetonta matkustamista Kiinaan.” Ilmastosyistä olisi syytä julistaa pysyvä suositus välttää kaikkea _tarpeetonta_ lentomatkustusta.
#lent
äminen
#ilmastokriisi
Ensin Tiedekulmassa
#ilmastovaalit
-paneeli, jossa breaking news: kok, sdp, kesk ja vihreät sanoivat kaikki että ilmastonmuutoksen torjuminen pantava talouskasvun edelle. Aihe jatkuu nyt
#ilmastokiri
:llä. Ihmisten kiinnostus pakottaa poliitikot huolella puhumaan ilmastokriisistä.
2/2
Sonera hankkii arvottomia taajuuksia, sanomat seikkailee Hollannissa ja Fortum ottaa järjettömiä riskejä venäläisillä ja/tai fossiilisilla.
Tämän tahdikkaan passiivi-puheen ongelma on, ettei kohtuuttomia palkkoja nauttivilta ihmisiltä vaadita vastuuta virheistään.
"Suomi ei noudata kansainvälistä sopimusta, joka määrittelee sosiaaliturvan minimitason. Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ajavat Suomea yhä kauemmas sopimuksen vaatimuksista."
Kiitos Yle monipuolisista jutuista, mitä säästöt köyhille tarkoittaa.
Jos mikromaksaminen olisi kätevämpää, maksaisin jatkuvasti yksittäisistä (paikallis)lehtien jutuista. Tunnareita en jaksa väsätä, eikä ole realismia että tilaan esim. Lapin Kansan. Journalismi ei synny ilmaiseksi, mutta maksamisen pitää olla superhelppoa.
Sekä
@Riikka_Suominen
että
@TuomasRantanen
toivovat myös kaupalliselta medialta avauksia, jotka mahdollistaisivat laadukkaan journalismin lukemisen ilman tilausta. Molemmat ymmärtävät maksullisuutta, mutta kaipaavat keinoja maksaa yksittäisistä sisällöistä.
#journalismi
#voima20
Tällä hetkellä suomalainen sika-nauta on syyskuussa parhaana satokautena kilohinnaltaan halvempaa kun naattiporkkana. Miksi kunnianhimoiseen eläinsuojelulakiin ei ole varaa? Laittakaa parannukset hintoihin.
Hesarissa oli kolumni siitä, miten juhannuksen autoralli landelle osoittaa, ettei autoilua pidä vaikeuttaa. No, autoiluun puututaan siksi että vaikutukset ilmastolle ja terveydelle liian kalliit. Nämä jopa tärkeämpiä kun nykymallinen mökkiajelu. Mökille pääsyä ei kielletä. 1/2
Media (eikä pm) ei kerro yleisölle totuutta, jos pääministeriä haastatellaan 2,5 sivun verran talouden tulevaisuudesta eikä ekokriisin vaikutuksia mainita. Kun vaaditaan luomaan satoja tuhansia työpaikkoja, ei kysytä miten on se on mahdollista ilman päästöjä ja luonnon tärväystä.
Jopa 20 000 ihmistä oli tänään ilmastomarssilla valamassa päättäjiin rohkeutta ilmastopäätöksiin. ”Marssilla oli mukana myös esimerkiksi ay-liikkettä ja urheilujärjestöä, mikä osoittaa, että eri tahot ovat kyllä valmiita ilmastotoimiin.”
Ilmaston kanssa peräänkuulutetaan aina toivoa. Muuten kuulija kuulemma lannistuu. Valtion velasta tai itänaapurista varoittelevaa sama neuvo ei koske, mikä osoittaa, että vaatimus toivosta on lähinnä yritys vallankäyttöön, jälleen yksi tapa kertoa, miten ilmastosta ei sovi puhua.
Sain kutsun Kokoomuksen työelämäristeilylle. Ohjelma on korkeatasoista, mutta käsittämättömän miesvaltaista. Suomalaisen työn tulevaisuus -paneelissa on seitsemän miestä ja kahdeksas juontaa.
#allmalepanel
Tähän liittyen: Välillä kuulee, ettei ilmastonmuutoksella saa syyllistää tai pelotella. Kyllä saa! Ilmastosta saa, ja pitää, puhua positiivisesti, raivolla, kannustavasti, empaattisesti ja pelotellen. Ilmasto on tämän ajan vakavin kysymys. Siitä voi puhua kaikin tavoin.
Otsikot kilpajuoksun häviämisestä (Economist julisti kesälla että ollaan häviämässä sota ilmastonmuut vastaan) raivostuttaa erityisesti, kun kilpajuoksua ei ole edes aloitettu. Parempi: olemmeko luovuttamassa ilmaston edessä, ennen kuin vakavia poliittisia toimia edes aloitettu?
Ever heard about ilmastokriisi siellä
@hsfi
? Ilmasto ei ole erilliskysymys. Kun uutissivuilla kerrotaan, että ilmiö uhkaa koko inhimillistä elämää ja sitten matkajuttu yllyttää poikkeamaan (läpi-epädemokraattisessa) Dubaissa.
#ent
äsilmasto
Journalismi ei voi jatkaa aivan kuin ilmastokriisiä ei olisikaan. Vain kuukausi IPCC:n raportin jälkeen ilmasto on tippunut lehtijutuista, poikkeuksena HS.
#ent
äsilmasto
Nuoret eivät ole ”innostuneet” ilmastomielenosoituksista vaan esittävät poliittisen vaatimuksen turvallisen tulevaisuuden puolesta. Ei muistakaan lakoista puhuta innostus-termein. Toki toivon, että lakot ovat innostavia, mutta en tykkää nuoria vähättelevästä kielenkäytöstä.
Yksilö vaiko rakenteet
#ilmastokriisi
:n ratkaisee?
"Ei ilmastoystävällinen yhteiskunta itsestään tipu meidän päähän, ellei yksilöt vaadi sitä",
@NiklasKaskeala
sanoi A-studiossa. Poliitikot eivät pysäytä kuumenemista, ellei kansalaiset sitä vaadi. Yksilökin voi murtaa normeja.
"Ilmastokriisi on jo päällä", sanoi
@NiklasKaskeala
"Meillä ei ole varaa nykylaajuiseen lentämiseen lähitulevaisuudessa, jos halutaan että elämä mahtuu Pariisin sopimuksen hiilibudjettiin", sanoo
@lettenmeier
Lentopolttoaineesta ei makseta edes veroa.
”Haluan olla mukana siinä, seistä samassa rintamassa niiden nuorten kanssa. Mun sukupolvihan tämän sössi, mä haluan olla mukana siivoamassa niitä jälkiä.” Miten hienosti sanottu Pirkka-Pekka Petelius.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA vaatii välittömiä toimia öljyn kulutuksen leikkaamiseksi. Keinoina olisivat mm. etätyöt ja nopeusrajoitusten alentaminen.
Epätodellinen olo nähdä oma romaani kirjaston varauspalvelussa. Kirja ilmestyy virallisesti vasta ystävänpäivänä, mutta jo 49 ihmistä varannut. Rakastan heitä! Ja samalla tietenkin jännittää tosi paljon.