Asevelvollisuuslakiin ehdotetaan muutoksia rajaturvallisuuden varmistamiseksi.
Ehdotuksen mukaan laki sallisi jatkossa rajajoukkoihin sijoitettujen reserviläisten kertausharjoitukseen määräämisen nykyistä kolmea kuukautta nopeammin.
Tiedote 👇
Kriisinhallintatehtävissä tarvitaan monipuolista osaamista eri ammattiryhmistä, mutta keille kaikille tehtävät soveltuvat ja miten niihin hakeudutaan?
Tule Kriisinhallinta NYT –tapahtumaan 22.5. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
#KrihaNYT
Uudella tutkimusohjelmalla osallistamme suomalaisia tutkimusyhteisöjä ja yrityksiä puolustuksen kehittämiseen. Tutkimus, teknologia ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä. Suomella on huippuosaamista, jolle on kysyntää myös maailmalla. 🇫🇮
Sijoitimme NATOn teknologian testikeskuksen Oulun yliopistoon. Huipputason osaamista esimerkiksi 5/6g- teknologiassa ja vahva yrittäjähenki synnyttävät maailmanluokan tuotteita. Turvallisuus paranee ja talous kasvaa. 🇫🇮
Puolustusministeri
@anttihakkanen
vieraili tänään Naton DIANA-ohjelman 6G-testikeskuksessa Oulun yliopistolla. Keskusteluissa muun muassa tutkimuksen tuki kansalliselle puolustussektorille.
Testikeskuksen lisäksi ministerille esiteltiin alueen kärkihankkeita.
📸
@UniOulu
Tule Kriisinhallinta NYT –tapahtumaan 22.5. näkemään, kuulemaan ja keskustelemaan siitä, mitä kriisinhallinta on ja kuinka kestävää rauhaa rakennetaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
#KrihaNYT
Puolustusministeriön kansliapäällikkö Esa Pulkkinen tapasi keskiviikkona YK:n rauhanturvaoperaatioista vastaavan apulaispääsihteerin
@Lacroix_UN
New Yorkissa.
He keskustelivat YK:n rauhanturvaamisen nykytilasta ja tulevaisuudesta. 🇺🇳
Hyvää Eurooppa-päivää! 🇪🇺
Euroopan unionissa tehtävä puolustusyhteistyö vahvistaa jäsenmaiden puolustuskykyä ja eurooppalaisen puolustuskyvyn perustaa. Suomi tukee aktiivisesti unionin puolustusyhteistyön syventämistä 🤝
Tule Kriisinhallinta NYT –tapahtumaan 22.5. näkemään, kuulemaan ja keskustelemaan siitä, mitä kriisinhallinta on ja kuinka kestävää rauhaa rakennetaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
#KrihaNYT
Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat perjantaina 3. toukokuuta Venäjältä tulevista GPS-häiriöistä
Tiedote👇